Hän hankki hevosia satujen saarelta, Islannista. Hevosia, jotka olivat islanninhevosten upeimpia yksilöitä: vapaina kasvaneita, täynnä eteenpäinpyrkimystä, halua miellyttää ratsastajaa. Helppoja ratsastaa, miellyttäviä tölttäreitä, täynnä menohaluja; pakottamatta, ei tarvittu kannuksia, ei raippaa, vain rentoutta ilman painetta, liukumista askellajista toiseen, käynnistä tölttiin, raviin, laukkaan, paikoitellen passiin. Alamäki - ylämäki - pehmeä - upottava - kova ja kivinen - vaihtaen askellajista toiseen - hevonen ja ratsastaja olivat yhtä. Maastoa riitti, katse kantoi kauas.
Mutta sitten; jotain tapahtui; kulttuurit kohtasivat. Pitää olla avuilla! Puhdasta tölttiä, tahti, tempo, peräänanto! Maneesin seinät kasvoivat eteen ja taakse, peilit heijastivat yhä uusia hevosia siellä ja täällä, pelotti, aidat rajasivat, yhä vaan ympyrälle, ympyrälle, ulko-ohjan tuelle ja sisäpohkeen ympärille, myötää niskasta ja takaosa alle, muotoon, MUOTOON! Ei se muuten ole ratsastusta! Jatkuva paine ahdisti, vaisto kertasi pelkoa, mitä, mitä tämä on? Pakoon ja alta pois, painetta pakoon. Mihin katosi ilo, mihin luottamus ratsastajaan?
Ihminen, joka oli tuonut hevoset pois satujen saarelta, katui katkerasti. Ihmiset, joille hän oli ajatellut tuoda ratsastuksen ilon, onnen ja uskomattoman yhteyden jaloon eläimeen, tuottivat pettymyksen. Nyrpeinä he odottivat hevosen olevan kaikkea luvattua, antamatta itse mitään. He eivät mukautuneet liikkeisiin, takertuivat ohjiin, kirkuivat kauhusta kun hevonen liikkui reippaasti, tukahduttivat kaiken liikkeen puristautumalla hevosen ympärille. Huokailivat menetettyjä rahojaan, olisiko kaiketi stressiä? Hevonen, ymmällään, taantui, ymmärsi mennä hiljaa, mukautua ratsastajaan. Menohalut, "vilja", katosi, hevonen seurasi niitä, joihin luotti, toisia hevosia.
Oli kuitenkin ihmisiä, joiden suhde hevosiin tuotti tuon täydellisen ilon: käden pehmeys, ilo hevosen halusta liikkua, askellajien pehmeä lumo ja menemisen hurma. Sydän suli, yhteys hevoseen syntyi. Töltti liukui pehmeänä, siirtyi laukkaan- oho, nojaa, muutama siirtymä liitopassiin (naurua), tasapaino takaisin ja laukan pehmeää rytmiä, villinä ja vapaana, silti hallittuna. Pehmeää pärinää pehmeää käyntiä lepoa.
Ihminen kuitenkin toivoi koko sydämensä pohjasta: ehkä Islanti joskus luopuisi ikiaikaisesta laeistaan ja hevoset pääsisivät takaisin saarelleen, jossa hevonen on hevonen, vaikka syötäväksi jos ei muuhun kelpaa. Ehkä hän saisi lähettää ne takaisin kotiin, olemaan vain hevosia, ei suoritusvälineitä, ei maksavan asiakkaan rahojen arvosta elämyksiä tai harjoitusvälineitä. Hevonen, hevonen koko sielustaan."
- Saga 2011
Tässä ottamani kuva Islannista keväällä 2012. Ihanuudet synnyinseuduillaan =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti