Pysähdytkö sinä auttamaan onnettomuuspaikalle?

...vai ajatko vain ohi??!

Tänään ajattelin tehdä postauksen itselle todella tärkeästä asiasta, nimittäin toisten ihmisten auttamisesta. Miksikö? Olin eilen keskiviikkona auttamassa kolaripaikalla, ja olen TODELLA hämilläni ja raivoissani edelleen kaikille niille yli sadalle autoilijalle jotka eivät pysähtyneet auttamaan, vaan ajoivat ohi nenät autojensa ikkunoissa kiinni silmät lautasen kokoisina!!

Olin juuri saapunut töihin iltapäivällä ja satuin vaan katsomaan ikkunasta ulos. Ulkona oli jotain outoa, kaksi autoa täysin oudoissa paikoissa, toinen keskellä isoa tietä ja toinen ojassa. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että tiellä oli juuri tapahtunut paha kolari. Itse olin ajanut samasta kohtaa vain paria minuuttia aikaisemmin. Sen enempää miettimättä sukelsin ulkovaatteisiin ja juoksin paikalle niin kovaa kuin vaan ikinä jaloistani pääsin. Paikalle oli juuri saapunut kaksi miestä, toinen soitti hätäkeskukseen ja toinen oli siirtämässä keskellä tietä ollutta toista kolariautoa. Itse juoksin ojassa pahoin rutussa olleen auton luokse, jossa oli jumissa iäkäs rouvas henkilö. Rouva oli lähestulkoon tajuton, silloin tällöin avasi silmiä. Kuskin sivulasi oli rikkoutunut ja pääsin rouvaan hyvin käsiksi, kun menin polvilteni lumihankeen auton viereen. Auto oli pahoin vaurioitunut, toinen auto oli ajanut sen kuljettajan mukaan tämän rouvan autoa päin 80 vauhtia. Mutta osallisia kaksi ja molemmat hengissä, rouvaan törmännyt mies käveli ja oli ok. Rouva puolestaan oli jumissa autossaan, kuljettajan etupuoli autosta ovineen oli rutussa, ovia ei saanut auki.

Nyt saapumisestani on kulunut ehkä noin minuutti, ohiajavia autoja on ollut iltapäiväruuhkassa kymmeniä - kukaan muu ei ole pysähtynyt auttamaan.

Otin rouvan hoitaakseni, sen mitä osasin, kaikki tulivat vaistomaisesti. Ensimmäisenä tuin kädelläni rouvan niskat, siihen saakka kunnes ensiapumiehet saapuivat paikalle, noin 15 min kuluttua. Aloin jutella rouvalle, ihmisen ei saa antaa nukahtaa vaan hänet on pidettävä hereillä. Rouva virkosikin hyvin ja sain häneen rauhallisen keskusteluyhteyden. Seurasin samaan aikaan itseäni sivusta, miten pystyinkin olemaan niin tyyni, rauhallinen ja järkevä. Kerroin hälytyskeskukseen yhteydessä olleelle miehelle rouvan kuntoa, sitten sai luvan lopettaa puhelun ja puf - hän katosi onnettomuuspaikalta. Meitä oli nyt siis vain 2 auttamassa, minä ja se ihana mies. Minä olin edelleen polvillani hangessa tukemassa rouvan niskoja ja onneksi tämä toinen auttaja tajusi tekniikan päälle ja katkaisi akkupiuhat rouvan autosta. Olivat saaneet rouvaan törmänneen miehen auton siirrettyä tien sivuun pois ajokaistalta. Tähän väliin haluan mainita, että vaikka kolariauto tukki täysin toisen kaistan ja osan toisestakin, liikenne silti jatkui...ihmiset kiilailivat ja pujottelivat - tässäkään vaiheessa kukaan ei pysähtynyt auttamaan.

Huomasin, että turvavyö puristi pahoin rouvan niskaa ja rintakehää ja kysyin "toveriltani" olisiko hänellä mitään millä saisimme vyön poikki. Häneltä löytyi autosta puukko jolla saimme vyön poikki ja rouva pääsi parempaan asentoon penkissään, pää yhä kädessäni millä tuin niskoja. Kyselin rouvalta kiputiloja, ei sattunut mihinkään, pystyi varovasti liikuttamaan käsiään ja jalkojaan, ei ollut puristuksissa mistään pahasti. Rouva ei muistanut tapahtuneesta mitään, pikku hiljaa alkoi muistamaan jutellessamme mistä oli tulossa. Siinä vaiheessa, kun älysin kysyä rouvan nimeä, ja kerroin omani näin kuinka rouva huokaisi ja rauhoittui. Yksi kysymys, mikä teidän nimenne rouva on?

Saapumisestani on kulunut tässä vaiheessa noin 10 minuuttia - yksikään kymmenistä autoilijoista ei ole edelleenkään pysähtynyt auttamaan - ei yksikään. Kukaan ei tullut auttamaan liikenteen ohjaamisessa, kukaan ei pysähtynyt laittamaan varoituskolmioita, kukaan ei kysynyt tarvitsimmeko apua, ei kukaan!! Mutta sen sijaan vauhtia piti kohdalla hidastaa sen verran, että kerettiin katsomaan mitä on käynyt ja kuinka pahasti ne autot nyt ovat rytyssä. Tunne oli aivan käsittämätön, katsella kontallaan lumihangessa käsi rouvan niskoilla kaikkien niiden ihmisten ilmeitä.

Mutta nyt rouvan tajunnantaso oli hyvä, ei ollut yhtään uneliaan oloinen, vastasi hyvin kysymyksiin, puhui reippaasti, ymmärsi puhetta ja oli rauhallinen. Ei ollut kipuja (shokki toki varmasti lievittänyt kipuja mikäli niitä oli) ja halusi vain, että tyttärelle ilmoitettaisiin. Tässä vaiheessa mennyt noin 15 minuuttia siitä, kun huomasin kolarin - eikä yksikään ihminen ole vieläkään pysähtynyt auttamaan. Sitten kuului sireenit ja kalustoa alkoi saapua paikalle, useita paloautoja, ambulansseja sekä poliisiautoja. Edelleen pysyin rouvan luona ja tuin hänen niskojaan. Ensiapumiehet saapuivat, kysyivät tiedot ja ottivat tilanteen haltuun. Jäin viereen seuraamaan tilannetta. Palomiehet leikkasivat auton jotta rouva saatiin ulos autosta paareille ja ambulanssiin. En nyt lähde sen enempää enää tarkentamaan lopputilannetta. Virkapukuiset kyselivät vuoronperään minulta kaikenlaista ja pyysivät odottamaan, että jälleen joku seuraava tulisi jututtamaan. Vihdoin rouva saatiin ulos autostaan ja nostettiin paareille. Paareilla maatessaan katsoin rouvaa ja hän sanoi minulle "kiitos sinulle" ja sitten rouva vietiin ambulanssiin. Poliisit alkoivat ohjaamaan liikennettä ja ruuhka tiellä oli aikamoinen.

tässä palomiehet ovat alkamassa leikkaamaan rouvan autoa

Kun rouva oli ambulanssissa, alkoivat käteni täristä. Poliisit ottivat lausuntoja, numeroa, tietojani ja kun onnettomuuspaikalta olivat osalliset lähteneet, sain luvan lähteä pois. "toverini" jäi vielä auttamaan poliiseja yhden tien sulkemisessa ja liikenteen ohjaamisessa toista reittiä pitkin. Kiitos sinulle herra X, kiitos että pysähdyit auttamaan! Ensiluokkaista toimintaa! Menin takaisin töihin, aikaa oli nyt mennyt tunti siitä, kun katsoin ikkunasta ja huomasin kolarin. Vasta silloin tajusin kuinka kylmä minulla oli ja sitä käsien tärinää...nyt oli aika vapauttaa omat adrenaliinit pois ja huokaista. Viime yönä heräsin painajaisiin, sydämentykytyksiin ja vatsa kääntyi ympäri aina kun heräsin.

Pääasia: ei kuolonuhreja ja ryttyyn meni pelkkää peltiä! Haluan vain sanoa, että auttakaa ihmiset toisianne vaikkette tuntisikaan!! Yksi poliiseista jonka kanssa juttelin kertoi, että näkee työssään enemmän niitä ihmisiä, jotka ajavat ohi ja ottavat kuvia kännyköillään kuin heitä, jotka olisivat paikalla auttamssa ja joilta saisi tärkeitä tietoja..aivan käsittämätöntä!! Hävettää olla suomalainen, jos me todella olemme tällaisia! Toivon todella, että jos itse joskus joudun onnettomuuteen, niin edes joku pysähtyisi, edes joku, ja olisi luonani rauhoittelemassa minua vaikkei muuta osaisikaan tehdä!