Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Suunnittelematon lumivapaa

Olisi vain pitänyt ratsastaa Emil aamulla tallitöiden jälkeen auringonpaisteessa...sen sijaan ajattelin jättää ratsastuksen iltaan töiden jälkeen ennen iltatallin tekemistä ettei heppoja tarvitsisi ottaa sisälle turhan aikasin.. Noh, suunnitelmiin tuli alkuillasta pieni muutos, kun taivaalta satoi ensin vaakatasossa rakeita ja sen jälkeen lunta =( Maa peittyi lumeen hetkessä ja koska edellisessä kengityksessä jätettiin tilsakumit jo pois, niin en ratsastanut edes kentällä, lumi kun paakkuuntui kavioihin helposti. Emil sai siis vapaapäivän, mutta eipä tuo näyttänyt illalla kovin pahoillaan olevan kuppiruokansa äärellä =) Huomenna uusi yritys.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Luminen talvimaasto, tätä on odotettu! =)

Talvi on tullut, ihanaa! Pakkasta -8 ja lunta sataa, kyllä on niin paljon valoisampaa ulkona, kun lumi on maassa <3 Johanna oli laskenut hepat tänäänkin pelloille, joten Emil on saanut tänäänkin liikkua mukavasti koko päivän =) Ratsastin Eemelin tänään illalla ja maneesin sijasta kurvailtiinkin maastossa! =) Suunnattiin Lempparin ohi Lintusuontielle, käännyttiin siellä hyvissä ajoin ympäri ja tultiin peltosuoran kautta takaisin tallille. Käynnin lisäksi enimmäkseen tölttiä, mutta myös pari lyhyttä ravipätkää ja yksi ihana laukkapätkä. Emil oli into pinkeänä ja liikkui reippaasti eteen, jarrut toimivat kuitenkin moitteetta =) Ihana oli päästellä lumisilla teillä lumisateessa ja hiljaisuudessa!! Töltti oli hieman passitahtista tänään, mutta pätkissä meni oikein kivasti ja puhtaasti. Ravissa mukavaa pörheyttä ja laukka oli mukavan hallittu, silti reipas =) Pakkanen vaan puri sormiin ja varpaisiin, joten tehtiin suht lyhyt lenkki, 40 minuuttia oltiin reippailemassa. Seuraavaksi lähden nyt kotona penkomaan kaapeista talviratsastussaappaat ja paksummat hanskat esille. Olen kyllä niin fiiliksissä tosta lumesta, pakkanen kun vaan ei menisi yli kymmenen asteen niin avot!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Lumisateessa aamupäivällä maneesille

Näin ihan ensimmäiseksi, hyvää itsenäisyyspäivää! 96-vuotias Suomi, mahtavuutta!


Vuodesta toiseen on kaksi ohjelmaa mitkä vain pitää katsoa telkarista 6.12. Tuntematon sotilas sekä Linnanjuhlat, juhlat tänä vuonna tosin Tampereella, mutta mielenkiinnolla odotan jälleen pukuvalintoja ja kampauksia. Tuntematon sotilas tulee TV1:lta 22.30. Oma pappani oli sotaveteraani ja tämä päivä on sellainen, joka tuo hänet aina mieleeni, ja monet muut veteraanit, mitä tekivätkään silloin maamme puolesta! Otin jokunen vuosi takaperin kuvia, kun katsoin Tuntematonta, olin juuri ostanut uuden järkkärin ja sitä piti vähän kokeilla...














Mutta...Kylläpä on lunta riittänyt tähän päivään. Aamulla oli mielenkiintoista ajella aamutallille, yksikään aura-auto ei ollut vielä liikenteessä. Vuoroin räntää vuoroin lunta, mutta maassa pysyy =) Onneksi meillä on ne tilsakumit nyt hepoilla! Ihana ratsastella, kun ei tarvitse pelätä liukastumista tai tilsoja! Aamutallin jälkeen otin Eemelin talliin ja laitoin sen valmiiksi, käveltiin lumisateessa maneesille missä tehtiin tunti tehokkaasti töitä. Aloitin käyntityöskentelyllä volteilla ja kaarevilla urilla. Emil yritti hoppuilla ja askel oli tosi lyhyt, mutta rupesi rentoutumaan ja askel pitenemään ja oli kuulolla. Taivuttelua siis ensialkuun käynnissä hetki kumpaankin suuntaan. Kun käynti sujui, siirryin tölttiin ja tehtiin samaa mitä Marin kanssa tiistaisella valmennuksella, eli pääty-ympyrällä tölttiä kumpaankin kierrokseen. Meni ehkä aavistuksen paremmin tänään. Keskityin nyt 120% mun istuntaan ja alaselän suoristamiseen sekä kunnolla satulaan istumiseen, ja vaikutti selkeästi Eemeliinkin, heti kun muistin istua oikein vastasi Emil olemalla pehmeä ja kantoi itseään paremmin. Saisin vielä kiinnittää enemmän huomiota siihen, että suoristan hevosta tarpeeksi ympyrällä ja pitää kyynärpäät pehmeinä. Pääty-ympyrältä otin välillä työskentelyn uralle ja yritin pitää mahdollisimman tasaisen temmon työtöltissä.

Tölttien jälkeen otin vielä pätkät ravia ja muutamat laukannostot. Ravi oli kyllä taas tänään sellaista kaahotusta että apua =) Kesti jonkin aikaa, että sain pounin kuulolle ja pidätteet läpi. Jos pidätän liikaa, rikkoo Emil ravin usein töltille joten aikamoista hienosäätöä taas tänäänkin. Mutta ravi parani, kun oli höyrytellyt ensin hetken. Laukannostotkin sujuivat hyvin. Laukkaa otin pitkät sivut. Oikea paljon parempi kuin vasen laukka. Loppuun vielä ravia pidemmällä ohjalla ja sitten takaisin tallille. Emil ei tuntunut tippaakaan siltä, että oltaisiin tunti työskennelty maneesissa, ei tahtonut alkumatkasta pysyä käynnissä juuri ollenkaan. Rentoutui kuitenkin jonkin matkan päässä, mutta askel oli silti yhä reipas. Liikuntaa tälle päivälle siis yht. 1,5 tuntia.

Pakko tähän loppuun vielä mainita, kun mä niin nauroin tänään maneesilla =D Oltiin ainoita maneesilla ja laitoin radion päälle, kun mentiin sinne sisälle. Oltiin työskentelemässä töltissä, kun radiosta tuli se R-kioskin Toto 75-mainos missä taustalla kuuluu hevosen hirnuntaa. Kesken töltin, hirnunnan kuuluessa radiosta Emil teki täys stopit, nosti päänsä taivaisiin ja vastasi radiosta kuuluneeseen hirnuntaan niin kovaa ja korkealta kuin ikinä vaan osasi, oli muuten aika mielenkiintoisen tuntuista selästä =) Töltillä jatkettiin ja keskittyminen herpaantui Eemeliltä hetkeksi, tosin niin kyllä itseltänikin, kun naureskelin ja yritin selittää Emilille, että se hirnunta kuului radiosta =D Sama mainos tuli vielä toisen kerran myöhemmin, mutta siihen ei enää Emil vastannut ;) Mun pouni on vaan niin <3

Ratsastuksen jälkeen pouni sai loimen päällensä ja pääsi jatkamaan tarhailua lumisateessa Karlan kanssa

Tässä Emil ottamassa tänään itsenäisyyspäivän aamuna nokosia aamuheinien jälkeen lumipyryn keskellä

torstai 5. joulukuuta 2013

Varusteostoksilla ja myöhäisellä iltamaastolla lumimaisemassa

Kävin tänään työvuoron päätteeksi piipahtamassa Keravan Horse&Riderilla missä oli tänään Itsenäisyyspäivän kunniaksi alet, kaikki normihintaiset tuotteet olivat -25%. Ja aukioloaika oli onneksi tuntia pidempään, muuten en olisi paikalle ehtinytkään =) Sitä vaan heppaliikkeitä kiertäessä huomaa aika usein, että kaikkea tarpeellista jo on, ja kotona kaapit ja varustearkut pursuavat kaikennäköistä heppakamaa =) Mukaani tarttui silti Mountain Horsen shoftshell-takki sekä Roeckl:n paksummat hanskat. Tuo on oikeastaan ainoa merkki minkä hanskoja enää ostan, ovat todella mukavat käsissä ja kestävät hyvin. Parit Roeckl:n ohuemmat hanskat minulta jo löytyykin, mutta nämä paksummat hanskat olivat sellainen "pakko saada"-juttu! =) Ja tuo Mountain Horsen takki/pusakka on ihana, istuu hyvin ja kerrankin on takki, missä on oikeasti kunnon kaulus, ei taatusti sada/tuule niskan alueelle. Mutta näitä siis tänään, Emil jäi nyt ilman mitään, mutta eiköhän se vie voiton siinä, kummalle meistä ostan enemmän tavaraa ;)


Horse&Riderilta suuntasin suoraan tallille putsaamaan tarhat. Kesken tarhojen putsaamisen alkoi ihana lumisade. Ei tuullut lainkaan ja hiutaleet olivat isoja mollukoita. Ei mennyt kauankaan, kun maa oli jo ihan valkoinen ja kunnon lumipeite maassa! Ihanaa! =) Tosin keli meni plussan puolelle ja alkoi olla lumi aika kosteaa, mutta eipä haitannut kyllä sekään, tilsakumit onneksi alla hepoilla! =) Kun sain tarhat putsattua, otin Eemelin talliin ja laitoin sen valmiiksi lenkkiä varten. Käytiin tunnin ihana, luminen maastolenkki. Alkuun kaikki oli todella, siis TODELLA pelottavaa...myllyn sillalla oli joku siirtänyt betonipossua ja sehän oli siis metrin verran väärässä kohdassa kuin yleensä - puhinaa ja ympäri ja jälleen puhinaa =) Possu kun saatiin ohitettua ja jatkettua matkaa juoksi pari kania pellolla - jälleen puhinaa =) Paikallaanhypähdys neljällä jalalla oli myös täysin paikallaan, kun yhteen pihaan syttyivät pihavalot, kun oltiin juuri kohdalla. Yritäpä siinä nyt selittää, että siellä on liiketunnistin... Mutta loppulenkki päästiin onneksi ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä. Emil oli reipas, välillä vähän liiankin ja jarruista jouduttiin muutamaan otteeseen neuvottelemaan. Mutta pysyi lapasessa ja rauhoittui muutamien juoksupätkien jälkeen. Peltosuoralla mentiin muutaman kerran edestakaisin tölttiä ja loppuun pari pätkää ravia. Emil on aika jumissa ja töltti ei nyt ole todellakaan mitään parasta, passitahtista ja jäykkää. Lisäksi siirtymiset tölttiin olivat kaikkea muuta kuin siistejä, olisi vain lähtenyt paahtamaan nenä pitkänä, oli aika raskas kädelle tänään. Vauhti olisi jälleen korvannut laadun... Ravissa meinasi kaahottaa, mutta kun malttoi kuunnella, oli ravi yllättävän hvyä. Keskityin jatkuvasti omaan istuntaani ja ravissa huomasinkin kuinka se parani, kun itse istuin oikein. Niin pienestä kiinni, mutta se tästä niin mielenkiintoista tekeekin =) Peltosuoralla juoksenteluiden jälkeen sitten pitkin ohjin takaisin tallille, missä pouni pääsikin sitten kuppisapuskoille ja karsinaan. Huomenna taidetaan suunnata aamutallin jälkeen maneesille työskentelemään, jos ei talvimaiset houkuttele maastossa liikaa ;) Toivottavasti nyt vaan pysyisi lumi maassa.