torstai 3. lokakuuta 2013

Uusilla maastoreiteillä, hyvässä seurassa, lämpimässä auringonpaisteessa

Johanna soitti päivällä ja kysyi maastolenkille mukaan, ulkona kaunis auringonpaiste pilvettömällä taivaalla ja asteita yli 10...siis tottakai!! =) Tänään käytiinkin tutustumassa kokonaan uusiin reitteihin, matkalle mittaa reilu 11 km ja aikaa kulutimme aivan ihanat 3 tuntia. Käynnissä koko lenkki ja hepat saivat pysähtyä useasti syömään. Matkaan mahtui niin hiekkateitä kuin pieniä, ihania metsäpolkujakin. Näimme lenkillä myös karhun jättämät tuoreet jäljet kulkemallamme polulla, onneksi ei kohdattu! Aurinko lämmitti ihanasti ja luonto ruskan sävyineen oli mielettömän upea! Alla muutamat Johannan salaa nappaisemat kuvat reissun varrelta, kiitos!! =)

Tässä alkumatkasta menossa

tässä jo uusilla poluilla menossa metsän keskellä

matkan varrella myös pitkiä hiekkateitä

ja tässä Emilin kanssa Lempparin reunalla lenkin loppuvaiheessa, auringon laskiessa <3

Eemelistä huomasi tänään, että oli selkeästi väsynyt eilisen tunnin jäljiltä. Rauhallinen, pitkä käyntilenkki vaihtelevassa maastossa teki varmasti hyvää taatusti hieman kipeytyneille vatsalihaksille. =) Käveli kuitenkin ihan reippahin askelin, mutta tietty potku siitä tänään uupui. Enkä sitä kyllä kaivannutkaan, tämä päivä oli rentoutumista niin hevosille kuin ihmisillekin =) Tosin oma takalisto alkoi jo loppuvaiheessa lenkkiä puutua sen verran, että tietty rentous kyllä puuttui ;)

Tallilla lenkin jälkeen hepat kuntoon ja me hörpittiin vielä kupit kuumaa lenkin päätteeksi, siis kerrassaan mahtava päiväratsastus! Kunpa päästäisiin pian uudestaan, jäi moni polku ja reitti vielä odottamaan toiseen kertaan... =)

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Aamulla maastoilua ja päivällä valmennusta


Tällainen aivan upea, pakkasyön jälkeinen kuuramaa ja aurinko odottivat tänään aamutallin pihassa <3


Ja tällainen aivan ihana oma pojuliini odotti aamuheiniä tarhassaan valmiina Johannan Karla-tamman kanssa

Tänään Emil pääsikin lenkkeilemään pariin eri otteeseen. Lähdettiin ensin aamupäivämaastolle Johannan ja Lerpun kanssa, kirpsakka ilma (viime yönä pakkasta -6), mutta ihana lämmittävä auringonpaiste! Tuttuun tapaan aloitettiin jälleen Lemmenlaaksosta, jonka läpi ratsastimme pellon reunaan, ja peltolenkki ympäri pellon vierustaa. Hiekkateitä takaisin päin ja vielä Lempparin läpi takaisin tallille. Ollaan me kyllä onnellisessa asemassa, nämä ihanat aamumaastot onnistuvat töiden lomassa eikä tarvitse ratsastaa aina pimeällä, etenkin nyt, kun illat vaan pimenevät ja pimenevät. Hepat saivat syödä pariin otteeseen vielä löytyvää vihreää vastapainoksi töltti-ja ravipätkille ;) Emil oli mukavan reipas, ajatteli itse eteen päin muttei hoppuillut.

Iltapäivällä oli sitten vuorossa päivän toinen liikuntakerta ja Marin valmennus maneesilla...ja voi JABADABADUU miten hyvä fiilis jäi tunnin jälkeen!!! Ollaan tehty ahkerasti kolme viikkoa kotiläksyjä ja eron viimekertaan kyllä kuulemma huomaa. Emil on pehmeämpi, taipuisampi ja on selkeästi sisäistänyt opit. Kokoaminen alkaa olla helpompaa eikä jäkitä ihan niin paljon enää vastaan kuin alussa. Römppävatsaakin on kuulemma hävinnyt eli vatsalihakset tekevät oikeasti töitä =)

Aloitettiin tuttuun tapaan käyntityöskentelyllä ympyrällä ja aloitettiin  kokoamisharjoituksilla ja väistättämisillä. Oikeaan kierrokseen ei taipunut yhtä hyvin kuin vasempaan, helposti vain kääntää niskan käyttämättä kylkeä ollenkaan. Hetki siis alkuun oikeaan, mutta sitten vaihdettiin vasempaan kierrokseen missä parempi ja siinä jatkettiin oppeja. Seuraava askel olisi saada sama pyöreys ja vatsalihasten käyttö mukaan siirtymisiin. Hehheh, helpommin sanottu kuin tehty ;) Ei tahtonut oikein sujua ja Mari tuli hetkeksi selkään. Siis en voinut kyllä uskoa, että siinä oli mun hevonen, miten se nousee jo ylöspäin, taipuu niskasta ja astuu oikeasti alleen joka askeleella!! Mari sai muutamaan otteeseen siirtymiset sujumaan edes parilla askeleella oikein ja sitten jälleen heti siirtyminen takaisin käyntiin. Lähtee helposti siirtymisessä vetämään niskaa suoraksi, kun sen pitäisi säilyttää sama pehmeys mikä käynnissä. Hidas käynti-reippaampi käynti-siirtyminen tölttiin/raviin...so easy..nooot! ;) Tässä siis meidän seuraava projekti. Jos lähtee jäkittämään niskaa siirtymisessä, on se siirrettävä heti takaisin hitaaseen käyntiin ja väistöön. Ja uudelleen ja uudelleen... :) Nyt on kyse siitä, että Emil ymmärtää idean, ei niinkään enää niin ettei pystyisi siihen. Eli malttia ja hyviä hermoja, kyllä se tulee vielä! Ja sain sitten minäkin yhden hyvän parin askeleen pätkän ravia Marin ratsastuksen jälkeen, ja siitä lähdetään, askel kerrallaan =) Loppuun otettiin vielä kumpaankin kierrokseen ravia ja laukkaa pitkillä ohjilla, jotta saa mennä eteen ja venyä kunnolla. Ravi-laukka-ravi siirtymisiä ja laukasta raviin siirtymisissä oli muistettava, että puolipidäte on pieni ja ravi jatkuu heti reippaana eikä pikku rullaukset haittaa, kunhan ajattelee eteen päin. Ja menikin ihan ok ja tajusi nopeasti idean. Ratsastuksen jälkeen sai fleeceloimen päällensä ja oli onneksi kuivunut iltaheinille jo kokonaan, yöt kun viettävät vielä ulkona hvyän, kasvavan talvikarvansa kanssa, kun ilmatkin ovat vielä siihen suotuisat =)

Mahtavaa oli myös kuulla, kuinka Mari sanoi ratsastaessaan Emiliä, että "tästä tulee ihan saakutin upee hevonen!" Eli potentiaalia on, nyt vain eteen päin! =) Mari sanoi myös, että Emil on todella herkkä istunnalle, ja sen olen huomannutkin. Jos jään itse vain fiilistelemään satulaan, niin tatsi häviää ja kun istun jälleen kunnolla istuinluillani satulassa, paranee hevonenkin. Nyt vain vielä omaan istuntaan parannusta, tahdon vieläkin istua hieman liian etupainoisena enkä kunnolla istuinluillani. Vastapainona tällaisille harjoituksille teemme jatkossa reippaita maastoja, kiipeilyjä ja pidemmällä ohjalla juoksuja maneesilla, kokoamisten vastapainoksi siis eteen päin liikkumista ja venyttämistä! Ja kyllä, nyt illalla kyllä tunnen, että takalisto on tehnyt töitä ;) Seuraava valmennus on kahden viikon päästä, can't wait!! =) Onni on hevonen, ja ihana ope! :)

Tässä siis meidän seuraava tavoite ja työ talvelle ja keväälle. Onneksi muut askellajit ovat hyviä, töltti etenkin eli niiden kanssa sitten vaan fiilistellään maastossa =) Mikä mahtava päivä, mulla on ihana hevonen!!! <3 <3

tiistai 1. lokakuuta 2013

Mukava aamumaasto ihanassa seurassa

Tänään saatiin jälleen maastoilukamuiksi Johanna Lerppu-ruunansa kanssa =) Lenkille tuli mittaa ihanat pari tuntia. Syksyä jälleen ilmassa lokakuun ensimmäisenä päivänä, mutta auringostakin saatiin nautiskella lenkin aikana. Ennen maastoon lähtöä työskentelin Emilin kanssa kentällä Johannan laittaessa hevostansa valmiiksi. Pääty-ympyrällä taivutteluja ja käynnin kokoamista sekä muutama ravipätkä. Eilinen vapaapäivä näkyi keskittymättömyytenä ja vastaan vänkäämisenä, mutta parani kivasti ja lopeteltiin, kun pehmeni niskasta ja oli kevyt kädelle kumpaankin suuntaan.

Maastoilu aloitettiin tuttuun tapaan kiertelemällä Lemmenlaaksossa ristiin rastiin. Meillä on kyllä mahtavat maastot käytössämme, Lempparikin on ihan tallin naapurissa joen toisella puolella. Lempparissa sitten poluilla kiemurtelua, hiekkakuopilla kiipeilyä ja muutama tölttipätkä, niin ihanuutta! <3 Hepat saivat pitää syömistaukoja, kun me ratsastajat juttelimme, eipä voisi ihanammin päivä alkaa!! Lempparista vielä hiekkateille ottamaan muutamat töltit ja Lempparin kautta takaisin tallille. Ratsastuksen päätteeksi tallilla vielä kupposet kuumaa lämmikkeeksi ja sitten kotiin. Huomenna keskiviikkona on jälleen odottamani Marin valmennus, saas nähdä ollaanko onnistuttu kotiläksyissä kolmen viikon aikana =)

Kotimatkalla poikkesin tutussa heppatavaraliikkeessä Keravan Horse & Riderissa ja kylmyydestä kärsivänä (vilukissa siis toisinsanoen) tilasin itselleni Back on Trackin niskasuojan tarrakiinnityksellä. Olen päivittäin kuitenkin tuntikausia ulkona ja helposti palelevana jännitän hartioita aina jumeihin saakka, toivottavasti tästä olisi apua ja saisin niska/hartiaseudun pidettyä paremmin lämpöisenä =) Harkinnassa myös Back on Trackin loimi Eemelille, saas nähdä miten mamin kukkaron nyörit venyvät ;)

Eli tällaisen tänään itselleni tilasin =)

"Back on Trackin tuotteet on kehitetty ikivanhojen aasialaisten hoitomuotojen, modernien tutkimusten ja ammattitaitoisen tekstiilinvalmistuksen yhdistelmästä, tuloksena polyesteri- tai polypropyleenikangas, jonka langat sisältävät keramiikkaa. Keramiikka heijastaa kehon lämmön takaisinpäin infrapunan aallonpituudella, energiamuotona, jolla tiedetään olevan kipua lieventävä vaikutus. Heijastuva lämpö voi vähentää tulehduksia, auttaa lihassäryissä, nopeuttaa verenkiertoa ja nopeuttaa paranemista. Tämä keraaminen kangas tunnetaan nimellä Welltex."

maanantai 30. syyskuuta 2013

Tarina islanninhevosista

"Olipa kerran ihminen, joka tunsi hyvin islanninhevoset, niiden herkkyyden, voiman ja upeat askellajit. Hän ajatteli voivansa kertoa muille ihmisille muilla mailla näistä hevosista, ratsastamista tuulen lailla, pehmeästi, yhtä hevosen kanssa. Paikasta toiseen, toinen toiseen turvautuen.

Hän hankki hevosia satujen saarelta, Islannista. Hevosia, jotka olivat islanninhevosten upeimpia yksilöitä: vapaina kasvaneita, täynnä eteenpäinpyrkimystä, halua miellyttää ratsastajaa. Helppoja ratsastaa, miellyttäviä tölttäreitä, täynnä menohaluja; pakottamatta, ei tarvittu kannuksia, ei raippaa, vain rentoutta ilman painetta, liukumista askellajista toiseen, käynnistä tölttiin, raviin, laukkaan, paikoitellen passiin. Alamäki - ylämäki - pehmeä - upottava - kova ja kivinen - vaihtaen askellajista toiseen - hevonen ja ratsastaja olivat yhtä. Maastoa riitti, katse kantoi kauas.

Mutta sitten; jotain tapahtui; kulttuurit kohtasivat. Pitää olla avuilla! Puhdasta tölttiä, tahti, tempo, peräänanto! Maneesin seinät kasvoivat eteen ja taakse, peilit heijastivat yhä uusia hevosia siellä ja täällä, pelotti, aidat rajasivat, yhä vaan ympyrälle, ympyrälle, ulko-ohjan tuelle ja sisäpohkeen ympärille, myötää niskasta ja takaosa alle, muotoon, MUOTOON! Ei se muuten ole ratsastusta! Jatkuva paine ahdisti, vaisto kertasi pelkoa, mitä, mitä tämä on? Pakoon ja alta pois, painetta pakoon. Mihin katosi ilo, mihin luottamus ratsastajaan?

Ihminen, joka oli tuonut hevoset pois satujen saarelta, katui katkerasti. Ihmiset, joille hän oli ajatellut tuoda ratsastuksen ilon, onnen ja uskomattoman yhteyden jaloon eläimeen, tuottivat pettymyksen. Nyrpeinä he odottivat hevosen olevan kaikkea luvattua, antamatta itse mitään. He eivät mukautuneet liikkeisiin, takertuivat ohjiin, kirkuivat kauhusta kun hevonen liikkui reippaasti, tukahduttivat kaiken liikkeen puristautumalla hevosen ympärille. Huokailivat menetettyjä rahojaan, olisiko kaiketi stressiä? Hevonen, ymmällään, taantui, ymmärsi mennä hiljaa, mukautua ratsastajaan. Menohalut, "vilja", katosi, hevonen seurasi niitä, joihin luotti, toisia hevosia.

Oli kuitenkin ihmisiä, joiden suhde hevosiin tuotti tuon täydellisen ilon: käden pehmeys, ilo hevosen halusta liikkua, askellajien pehmeä lumo ja menemisen hurma. Sydän suli, yhteys hevoseen syntyi. Töltti liukui pehmeänä, siirtyi laukkaan- oho, nojaa, muutama siirtymä liitopassiin (naurua), tasapaino takaisin ja laukan pehmeää rytmiä, villinä ja vapaana, silti hallittuna. Pehmeää pärinää pehmeää käyntiä lepoa.

Ihminen kuitenkin toivoi koko sydämensä pohjasta: ehkä Islanti joskus luopuisi ikiaikaisesta laeistaan ja hevoset pääsisivät takaisin saarelleen, jossa hevonen on hevonen, vaikka syötäväksi jos ei muuhun kelpaa. Ehkä hän saisi lähettää ne takaisin kotiin, olemaan vain hevosia, ei suoritusvälineitä, ei maksavan asiakkaan rahojen arvosta elämyksiä tai harjoitusvälineitä. Hevonen, hevonen koko sielustaan."
- Saga 2011

Tässä ottamani kuva Islannista keväällä 2012. Ihanuudet synnyinseuduillaan =)

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Rentoutumista ja irtiottoja 25 km:n edestä =)

Tuulisesta, pilvisestä ja koleasta syyssäästä huolimatta on viikonloppu ollut mitä ihanin. Eilen lauantaina lähdin Emilin kanssa aamutallin jälkeen pitkästä aikaa kaksin pitkälle maastopätkälle. Lenkille tuli mittaa 12 km ja aikaa kului mukavat 1,5 h =) (SportsTracker-sovellus puhelimessa on oiva kaveri myös ratsastuslenkeille). Pääpaino oli töltissä mikä sujuikin tuttuun tapaan kivasti. Laukassa hieman kuumui, mutta tällä kertaa pysyi hyvin käsissä (taitaa muistissa olla edellinen pakottamani juoksupätkä, kun jarrut hävisivät laukan aikana).
Tänään lähdettiin aamumaastoilemaan myös aamutallin ja -heinien jälkeen. Aikalailla sama lenkki kuin eilen, hieman pidemmän kaavan mukaan ja lenkille mittaa 13 km ja 1,5 h. Tänään muutamaa tölttipätkää lukuunottamatta liikuttiin käynnin lisäksi ravissa ja laukassa. Ravi oli tänään hyvä, ei lähtenyt kaahottamaan, vaan malttoi ravata rauhassa ja tahtikin säilyi hyvänä pitkistä pätkistä huolimatta! =) Ihanaa vastapainoa nämä maastolenkit kentällä ja maneesilla työskentelyjen rinnalle, mii laik!! <3


Kovasta puuskittaisesta tuulesta huolimatta ei jarrujen kanssa ollut tänään mitään ongelmia =)


Loppuvaiheessa lenkkiä huomasin, ettei Emil kävellyt ihan puhtaasti toisen takajalkansa kanssa ja tulinkin alas selästä. Kavion pohjaan kengän ja säteen väliin oli kiilautunut todella tiukkaan iso kivi =( Ei lähtenyt millään irti, mutta lopulta keksin ottaa toisen ohjista irti (onneksi pikalukot) ja lukolla sain väännettyä kiven pois. Säteestä nyt repsottaa pieni palanen, muttei onneksi onnu eikä pahemmin aristakaan, osumatarkkuus ollut aika kymppi. :( Sitten takaisin satulaan ja lenkki loppuun, Emil oli tauosta vain mielissään, kun sai syödä vihreää tienreunassa minun ahertaessa takakavion kanssa! =)

Huomisesta alkaakin sitten jälleen arkinen aherrus, niin itsellä töiden kuin koulunkin merkeissä ja Eemelillä jälleen kenttätyöskentelyn parissa. Syksyn saapuessa alkoivat jälleen myös odottamani Marin tunnit ja keskiviikkona olisi syksyn toinen tunti tiedossa maneesilla. Ensimmäisellä tunnilla Mari katsasti, että missä vaiheessa olemme menossa ja ratsasti itsekin Emiliä tovin. Nyt työn alla on niskan pehmeys, pyöreys, oikean lavan käyttö ja painon laitto tasaisesti jokaiselle jalalle (helpommin sanottu kuin tehty) =) Ihanaa päästä jälleen kesätauon jälkeen valvovan silmän alle tekemään kunnolla töitä!!

Ollaan nyt tehty kotiläksyjä ahkeraan ja käyntityöskentelyä ympyrällä 20 min alkuverryttelyjen jälkeen jokaisella ratsastuskerralla. On alkanut pehmetä ja myödätä paremmin niskasta, mutta ajoittain jää helposti jäkittämään niskasta, tämä näkyy etenkin siirtymisissä. Itsellä myös sata asiaa muistettavana ratsastaessani, ei pelkästään istunnan kanssa, vaan myös etenkin sen ULKO-OHJAN tuntuman kanssa...helposti lipsuisi ulko-ohja koko ajan pidemmäksi... Ja ratsastusko muka käynnissä ympyrällä helppoa?! Se, että istut oikein, mutta käytäpä sitten istuntaa oikein, tee samanaikaisesti pohkeilla oikein ja pidä kädetkin juuri oikealla paikalla, myötää sisäkädellä ja älä jää ulko-ohjaan kiinni. Jep =) Työskennellessäni olen kyllä oppinut sen puolipidätteen merkityksen, eikä senkään tekeminen istunnalla ole aina helppoa, kun pitäisi samaan aikaan muistaa kaikki muukin...onneksi meillä on Mari! :) Marin sivut löytyvät osoitteesta http://www.marivayrynen.fi/ ja Facebookista löytyy sivulta Mari Väyrynen T:mi

Loppuun vielä puhelimestani löytynyt kuva Emilistä elokuun lopulta, silloin oli yhtä tuulista kuin tänäkin vkloppuna. Toivottavasti säät suosisivat paremmin tulevalla viikolla.


Videopätkät maneesilta sekä Helsinki Horse Fair 2013- messuilta

Löysinpä tiedostojen seasta kokonaan unohtamani videopätkän, jossa mennään Emilin kanssa maneesilla tämän vuoden toukokuussa. Perus pyörimistä ja lähinnä halusin nähdä pitkästä aikaa "toisen silmin" miltä menomme näyttää. Videoita pitäisi kuvata useammin, jotta huomaisi itse mahdolliset virheet, niin hevosessa kuin ratsastajassakin. Itse kauhistuin huomattavaa etupainoista istuntaani, etenkin ravissa. Emilille ravi on tällä hetkellä se heikoin askellaji eikä asiaa taatusti auta se, että kuski notkuu etukenossa miten sattuu. Tölttiin olemme saaneet jo hieman enemmän tempoa ja laukka tahtoopi olla välillä turhaa kaahotusta. Alla videopätkä, Johannalle jälleen kiitos kuvausavusta! =)


Lisäksi nyt videoita selatessa tuli mieleeni, että voisin lisätä tännekin videon tämän vuoden Horse Fair- messuilta Messukeskuksesta jossa oltiin siis Emilin kanssa mukana edustamassa islanninhevosia. Videon on kuvannut ja muokannut ihanan ystäväni Tiina Hiltusen (mukana videolla tyttärensä Nicolen kanssa) aviomies Jarmo Hiltunen, kiitos isä-Hiltuselle isosti videosta!! =) Video löytyypi siis alla olevan linkin takaa...

http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=-z2XH-Mdeoo

ja tässä vielä pätkä Helsinki Horse Fair- messujen rotuesittelystä, jossa siis oltiin myös Emilin kanssa mukana, videolla aivan alussa ja lopussa, islantilaisesta villapaidasta tunnistaa ;)


lauantai 28. syyskuuta 2013

Kuvia kisoista -12 ja Horse Fair-messuilta -13 sekä muita ratsastelukuvia

(en anna lupaa käyttää kuvia muissa yhteyksissä kuten virtuaalitalleilla jne.)

Tässä kuvia tämän vuoden Helsinki Horse Fair-messuilta joissa olimme viikonlopun Messukeskuksessa mukana edustamassa islanninhevosia, mukaan tarttui arvokasta kokemusta nuorelle hevoselle, ja toki myös ratsastajalle =)









Jatkoksi voisin lisäillä muutamia kuvia kilpailuista, viime vuodelta eli 2012. Seuraaviin kilpailuihin olisi tarkoitus osallistua jälleen ensi vuonna =)








Ja tältä näyttää meidän meno nykyään, kuvat otettu käyttämällämme maneesilla toukokuussa, ehkä pientä edistystä saatu aikaan näidenkin kuvien ottamisen jälkeen ;) Kuvista kiitos (c) Johanna Jämsä








lauantai 4. toukokuuta 2013

Ja niin kaikki alkoi 20.7.2006...

Alkuun nopea selaus historiaa rakkaan ruunapoikani elämästä...

20.7.2006 kesäiltana oli Emilin silloinen omistaja ja kasvattaja Johanna menossa naapurin tallille hakemaan tammaa (Frid frá Skardi) kotiin, jonka laskettu aika olisi 2-3 vk päästä. Ulkona odotti yllätys, hirven vasa! ;) Jälkeiset olivat vielä ihan märät, eli tämä pieni terhakka poika oli juuri syntynyt <3 Tamma ja poika siirtyivät kotitallille muutama vk syntymästä ja siellä minäkin Eemelin ensimmäisen kerran näin.


Emil lähti vuonna 2007 Hiltusen Tiinan oriporukkaan Pieksämäelle viettämään orielämää. Eräänä iltana Johannan kanssa jutellessa tallin nurkalla tuli puhe Emilistä ja Johannan aikeista myydä Emil...ja siitä se ajatus sitten lähti.. ;) Ostotarkastus sovittiin Pieksämäelle paikallisen ell kanssa 5.11.2007, muistan päivän kuin eilisen. Lähdimme Järvenpäästä aikaisin aamulla, ja olimme takaisin myöhään illalla, samana iltana kirjoitimme Emilistä kauppakirjan ja minusta tuli hevosen omistaja, uskomatonta!! <3 Ne hetket, jolloin pikkutyttönä unelmoin joskus omistavani vielä oman hevosen, tulivat kirkkaina mieleeni, nyt se oli oikeasti totta. Tässä kuvassa olemme odottamassa Emilin kanssa ostotarkastusta Pieksämäellä.


Emil jäi Pieksämäelle orilaumaan ja vietti orielämää sen jälkeen Nurmijärvellä ja Orimattilassa, ja Orimattilasta Emil lähti syksyllä 2009 Jenni Kurjen luokse Nurmijärvelle peruskouluun 2 kk:ksi =) Koulutuksen lisäksi sain myös ammattilaisen mielipiteen sille, että saisin hevosestani hienon ruunan, mutta huonon oriin, ja Emilin ruunautinkin sitten marraskuussa 2009. Tätä päätöstä en ole katunut päivääkään, oli aika hurjaa ratsastella yksin nuoren oriin kanssa tammalauman ohi päivittäin... Alla olevassa kuvassa ratsastan Eemeliä ensimmäistä kertaa Jennin luona koulutuksen loppuvaiheessa =)


Koulutuksen päätyttyä Emil jäi vielä Orimattilaan kunnes siirtyi lähemmäksi minua Järvenpäähän 2010. Emil sai paikan Katja Peldánin tallilta Sipoon puolelta Kaskelasta, ja siellä poika vietti aikaansa aina syksyyn saakka.



Syksyllä 2010 Johannalta vapautui tallilta yksi paikka ja Eemeli muutti takaisin kotitallille. =) Tässä olemme juuri saapuneet tallille ja äiti sekä poika kohtaavat kolmen vuoden tauon jälkeen <3 Etualalla Johannan ruuna Blesi ja emä-Frid Blesin takana. (Kuvaaja Johanna Jämsä)


Täällä Emil viettää mukavaa hevosenelämää edelleen ja blogissani pyrin mahdollisimman usein kertomaan kuulumisiamme =) Tervetuloa siis mukaan, welcome on board! ;) Terveisin Eveliina ja Emil

Tässä vielä Emilin sukutaulu:

Emil frá Vaahteramäki

    :Isä    :Emä
Forkur fra Austurkoti* 
IS2001.1.82-651
Rautias IS 2001
Islanninhevonen 
Fannar fra Audsholtshjaleigu* 
IS1996.1.87-051
Punahallakko IS 1996
Islanninhevonen 
Orri fra Thufu i Landeyjum* 
IS1986.1.86-055 IS 1986
Islanninhevonen 
Otur fra Saudarkroki* 
IS1982.1.51-001 IS 1982 
Dama fra Thufu i Landeyjum* 
IS1983.2.84-555 IS 1983 
Fjödur fra Ingolfshvoli* 
IS1988.2.87-035 IS 1988
Islanninhevonen 
Otur fra Saudarkroki* 
IS1982.1.51-001 IS 1982 
Gydja fra Gerdum* 
IS1982.2.86-002 IS 1982 
Opera fra Minni-Borg* 
IS1993.2.88-761
Ruunihallakko IS 1993
Islanninhevonen 
Odinn fra Storadal* 
IS1990.1.56-532 IS 1990
Islanninhevonen 
Drafnar fra Akureyri* 
IS1986.1.65-579 IS 1986 
Ofelia fra Minni-Borg* 
IS1987.2.88-761 IS 1987
Islanninhevonen 
Fengur fra Stora-Hofi* 
IS1983.1.86-016 IS 1983 
Hetja fra Stalpastödum* 
IS1977.2.35-826 IS 1977 
Frid Fra Skardi 
P01-1436
Hopeanmusta IS 2001
Islanninhevonen 
Kiljan fra Höfdabrekku 
P96-1557
Rautiaankimo IS 1996
Islanninhevonen 
Toppur fra Eyjolfsstödum* 
IS1985.1.76-001 IS 1985
Islanninhevonen 
Hrafn fra Holtsmula* 
IS1968.1.57-460 IS 1968 
Sera fra Eyjolfsstödum* 
IS1976.2.76-161 IS 1976 
Jarngerdur fra Vestur-Skaftafellssyslu* 
IS1985.2.85-706 IS 1985
Islanninhevonen 
Lettir fra Kleifum* 
IS19ZZ.1.38-003 IS 
Mogerdur fra Mosfelli* 
IS1974.2.56-553 IS 1974 
Spola Fra Höfdabrekku* 
IS1995.2.85-710
Islanninhevonen 
Vakar Fra Skardi* 
IS1992.1.86-774
Islanninhevonen 
Ofeigur fra Flugumyri* 
IS1974.1.58-602 IS 1974 
Vaka fra Strönd* 
IS1984.2.86-003 IS 1984 
Assa fra Skollagrof* 
IS1982.2.87-191
Islanninhevonen 
Sörli fra Stykkisholmi* 
IS1972.1.37-250 IS 1972 
Hrima Fra Skollagrof* 
IS1971.2.88-186