perjantai 28. maaliskuuta 2014

Vastaus haasteeseen

Sain lukijaltani Jenniltä haasteen ja onhan se otettava vastaan! =)

Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.


11 asiaa minusta: nyt lentää aika laidasta laitaan =D

1.  Hevosharrastukseni on kestänyt jo lähes 19 vuotta. Uhkarohkeasta, esteistä tykkäävästä ponitytöstä on tullut islanninhevosia rakastava hevosnainen ;)  Kuva-aarteita alla siitä poniajasta. Ratsastin tunneilla Trans Horsesilla Vantaalla, kuvassa vasemmalla olen Master-nimisen hepan kanssa ja oikealla olen silloisen lemppariponin Sussien kanssa =)


2. Isona minusta tulee lähihoitaja

3. Rakastan kenkiä...alla kuva uudesta kodistani, rakensin tänne oman paikan kengilleni ettei niiden tarvitsisi olla aina laatikoissaan piilossa...osa puuttuu kuvasta eli tila aika kortilla ;)


4. Aamuni eivät käynnisty, siis eivät todellakaan käynnisty ilman kahvia

5. Olen sokeriholisti, kaikista lukuisista yrityksistä huolimatta, en vaan voi elää ilman sokeria

6. Olen lapsena sijoittunut toiseksi karaoken Suomenmestaruuskilpailuissa, oli harrastukseni jossain vaiheessa lapsuuttani, toki tykkään laulaa vieläkin, mutta hyvin harvoin tulee auleskeltua

7. Vaikka rakastankin lapsia, niin en koskaan halua omia, tämän olen tiennyt jo ihan pienenä ja päätös pitää edelleen =)

8. En ole koskaan nähnyt omaa isääni

9. Rakastan saunomista, onnekseni nykyisessä kodissani on ihka oma sauna <3

10. Tykkään remontoida, etenkin hyvän ystäväni kanssa joka hänkin on nainen. Aika ajoin saadaan hyviä ideoita ja sitten vain toteutuksen pariin =)

11. En ole koskaan tykännyt mennä aikaisin nukkumaan...tämäkin tuli mieleen siitä kun tässä nyt haukottelen, josko ensi yönä nukkuisin hieman enemmän

2. Haastajani Jennin 11 kysymystä, joihin minun pitää vastata:

1. Miten päädyit pitämään blogia?
Ajattelin siirtää tallipäiväkirjan sähköiseen muotoon

2. Millaisia blogeja itse seuraat? 
Lähinnä ratsastukseen liittyviä blogeja, yritän saada seuraamieni kirjoittajien teksteistä hieman ideoita omaan ratsastukseeni

3. Jos sinut lähetettäisi autiolle saarelle 10 vuodeksi asustamaan ja saisit ottaa mukaan soutuveneeseen mahtuvan määrän mitä vain haluat, niin mitä veneestä löytyisi?
Hohhoijaa mikä kysymys =D Oletuksena soutaessani sinne autiolle saarelle on se, että löydän sieltä vesilähteen mistä juoda ja yllin kyllin ruokaa mitä syödä kaikkina niinä 10 vuotena ;) Mutta enhän mä sinne yksin lähtisi, vaan veneeseen tulisivat  mukaan koirani Viljo sekä paras ystäväni, en halua joutua siihen tilanteeseen, että ystävystyn saarella ainoastaan Wilson-nimisen lentopallon kanssa ;) Shampanjaa, vaattteita, hygieniatuotteita, aurinkokennoilla toimivia latureita iphonelleni ja Macilleni :D Koska joisin päivät pitkät shampanjaa, en varmaankaan kaipaisi mitään muuta noina 10 vuotena ;D

4. Miten pärjäisit, jos maailmasta katoaisi hetkellisesti (vuodeksi esim) sähkö ja polttoaine?
Ilman polttoainetta pärjäisin arkisessa elämässäni uskoakseni ihan hyvin, asun sellaisessa paikassa missä pääsen liikkumaan hyvin polkupyörällä. Ilman sähköä en pärjäisi varmaankaan kauaa hyvin, asuntoni on sähkölämmitteinen, olen kohtalaisen riippuvainen puhelimestani sekä muista sähkölaitteista ja sähkö nyt vaan kuuluu elämään. Mutta olen sopeutuvaista tyyppiä, tuskin nyt totaalisen paniikkiin menisin opetellessa elämään alkukantaisemmalla tavalla.

5. Jos sinun pitäisi nyt heti paikalla luetella viisi omistamaasi esinettä/tavaraa, jotka ovat täysin turhia, mitä ne olisi?

Muutossa rankkasin kyllä aika hyvin kaiken turhan pois, mutta katsotaanpa...Koristeoksat tuossa olohuoneen nurkassa, lasimaljakot koristekiville, Nalle Puh pehmoleluni sängynkoristeena (mutta tunnearvosyistä en voi siitä luopua), hiustenkiharrin (se oli pakko hankkia mutten koskaan ole jaksanut alkaa näitä pitkiä hiuksiani kihartamaan), iso ja korkea tekokasvi

6. Mitä maailman parannusta koittaisit toteuttaa, jos saisit mahdollisuuden siihen?
Haluaisin yrittää mahdollistaa malarian ja AIDS:n täydellisen lääkitsemisen niille, ketkä lääkitystä tarvitsevat
7. Millainen olisi unelma kotisi? (maalla,kaupungissa, etelässä, meren rannalla..mökki, linna, kartano...?)
Maalla, pieni punainen söpö puutalo pellon reunassa <3 sellaisesta mä haaveilen
8. Jos saisit toivoa mitä vaan seuraavaksi syntymäpäivälahjaksesi, mitä se olisi?
matka Islantiin, viime kerrasta jo pari vuotta. Viikon sijasta haluaisin olla siellä vähintään nyt kuukauden

9. Söisitkö hevosen lihaa?
Jos nyt meetvurstia ei lasketa, niin olen kerran elämässäni syönyt hevosenlihaa. Se tapahtui 2 vuotta sitten Islannissa missä tilasin hevosenlihapihvin (tiesin taatusti mitä söin ja millaisissa olosuhteissa se on elämänsä viettänyt, eipä voisi olla puhtaanpaa ja eettisempää ruokaa jos lihasta puhutaan). Ja täytyy kyllä sanoa, että oli parasta lihaa mitä olen KOSKAAN syönyt. Olen ylpeä itsestäni, että sain ennakkoluuloni kumottua ja uskalsin tilata hevosta, aion taatusti tilata sitä uudelleen seuraavalla reissullani Islannissa.10. Kuka julkkis olisit?

11. kissa vai koira?
No ehdottomasti koira, niin kuin mun Viljo-rakas <3


3. Seuraavaksi minun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille

1. Miksi kirjoitat blogia?
2. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?
3. Mikä on suurin haaveesi?
4. Mikä on paras piirre sinussa?
5. Kesä vai talvi?
6. Jos saisit vuorokaudeksi käyttöön rajattoman määrän rahaa, niin mitä tekisit?
7. Vammaudut onnettomuudessa ja sinusta tulee joko kuuro tai sokea, kumpi?
8. Mikä on mielestäsi elämäsi suurin saavutus?
9. Mikä on paras tapa viettää vapaa-aikaa?
10. Elämäsi hevonen/poni, miksi?
11. Mitä muuttaisit itsessäsi jos se olisi mahdollista?

Yhdistän kohdat 4 ja 5 eli tässä haastamani 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa:

VÄSTERBO PAINTING & ANZU
PELTOLAN PONIPYSÄKKI
EARLS GOLDEN GLORY
ELÄMÄÄ SENNIN SILMIN
JENNYN KISA JA RATSASTUSBLOGI
ELÄMÄÄ RANNIKOLLA
KONNANKOUKKUJA
JADEN PONEILUA
EMMA JA VILMA
ONNELLISET HEVOSET
SAARAN HEVOSBLOGI

Haasteeseen ei ole pakko vastata, joten ei paineita =)

Ei takaisin haastamista!

Reipasta maastoilua auringonpaisteessa

Otsikko kertookin jo paljon, tänään oli reippaan maastoilun vuoro =) Suunnattiin mun lempparipätkälle eli mentiin Lintusuontie päähän saakka ja samaa reittiä sitten takaisin. Tiet olivat ihanan pehmeitä ja lumet olivat sulaneet kokonaan. Eemelissä oli tänään hyvin potkua ja hyödynsinkin sen parhaani mukaan. Töltti oli tänään todella hyvä, ja ravi myös. Pystyin jopa keventämään ravissa pitkän matkaa ilman, että Emil olisi rikkonut tahtia. Reipasta tölttiä ja ravia siis muutamaa laukkapätkää unohtamatta! =) Mutta hyvin malttoi myös työtöltin niinä pätkinä kun tempoa vaihtelin. Olen nykyään aika tarkka siitä, että vauhti on juuri sitä mitä itse pyydän, Emil kun tahtoisi vaan lisätä vauhtia, rojahtaa hieman etupainoiseksi ja antaa vain mennä ;) Kantapainot olivat käytössä jälleen tänään. Ai että, oli kyllä niin ihana mennä taas, ei ketään missään ja linnut vaan lauloivat auringon porottaessa, ulkona 11 astetta lämmintä!! <3

Takaisin tallille päin mentäessä soitin Johannalle joka oli ennättänyt Blesin kanssa Lemppariin, suunnattiin Emilin kanssa vielä sinne ja maastoiltiin hetki kimpassa. Käytiin nuotiopaikalla kääntymässä ja tultiin TODELLA reippaalla laukalla nuotiopaikan mäki ylös, Blesi paahtoi edellä ja Emil hyvänä kakkosena perässä, aikamoinen turbo Blesilläkin =) Vielä pienet töltit ja sitten Lempparin läpi takaisin tallille. Kaiken kaikkiaan liikuntaa Eemelille (ja toki myös itsellenikin) 1h 40min, tunti maastoiltiin yksin ja 40 min vielä Johannan ja Blesin kanssa. Ihan mahtavuutta!! Emil pääsi harjailujen jälkeen nauttimaan kevätauringosta tarhaan ja me Johannan kanssa pikiöljyttiin ihottuma-pållet 1. kerran, jokseenkin kesäinen tunnelma nyt, kun kädetkin (lukuisista pesuista huolimatta) haisee pikiöljylle, varma kevään merkki! ;)

torstai 27. maaliskuuta 2014

Kenttätyöskentelyä ilta-auringossa


näin reipas pojuliini oli mua tallilla alkuillasta vastassa =)

Siis ai että mikä kevätsää oli taas tänään, aurinko porotti lämpimästi, plussaa yli kymmenen, ei tuullut lainkaan ja linnut lauloi. Pakko oli päästä ratsaille vielä valoisan aikaan. Olin tallilla puoli viiden jälkeen. Emil köllötteli tarhassa, mutta oli jo portilla vastassa valmiina siinä vaiheessa, kun menin riimun ja narun kanssa sitä hakemaan. Laittelin pojun valmiiksi ja jäin kentälle ratsastamaan. Pääpaino tämänpäiväisessä ratsastuksessa oli hieman kartoittaa missä mennään, kuinka sujuu kokoamiset sekä taivutukset, ja sujuivathan ne, satakertaisesti paremmin mitä odotin!!! <3 Alkukäyntien jälkeen aloitettiin, pääasiassa ratsastin ympyrällä tänään. Käynnissä töitä ympyrällä kumpaankin kierrokseen, taivutuksia taivutuksia taivutuksia. Eli pyrin pitämään Emilin taipuneena ympyrällä ja sujui ok, tosin pientä jäykkyyttä ja takaosan hitautta, mutta tämän katson vielä sormien läpi loman jäljiltä. 

Emil yllätti kyllä mut täysin pehmeydellään, oli pehmeä kädelle ja löysi heti alussa oman paikkansa työskennellä, ei jäkittänyt niskasta ollenkaan, vaan meni pyöreänä most of the time, ja mami vaan kehui ja hymyili selässä! ;) Vasempaan kierrokseen oli parempi ratsastaa, oikeassa hieman jännittyi niskastaan sekä sisäpohkeelle oli melko kuuro, jouduinkin hieman enemmän herättelemään oikeassa kierroksessa. Kun taipui käynnissä hyvin otin ympyrällä pätkät tölttiä ja sitten vielä ravia molempiin suuntiin. Tuntui hieman väsähtävän jo tölttien aikana ja oli takaa aika laiska, mutta tästä se taas pikku hiljaa. Vaadin pienissä pätkissä enemmän ja kiinnitin huomiota myös takaosan toimivuuteen, muuten mentiin vain "fiiliksellä" =) Ravit menivät myös ok, vasempaan kierrokseen parempi, oikeassa kierroksessa rikkoi enemmän, mutta toisaalta alkoi olla aika väsynyt jo siinä vaiheessa. 

Tölttien ja ravien jälkeen vielä hetki töitä käynnissä kumpaankin kierrokseen ja sitten loppukäynnit kentällä sekä tallin peltoja ympäröivällä tiellä. Kentällä kiinnitin loppukäynneissä huomiota siihen, että taipui siinäkin ja kunnioitti sisäpohjetta. Kun toimi, mentiin vielä hiekkatielle kävelemään tallin pellot ympäri ja takaisin, sai venyttää askeltaan vielä enemmän. Tunti meillä meni alku- ja loppukäyntien kanssa eli ihan ok reeni =)

Ja jottei nyt olisi liian helpolla itsekään päässyt, niin huomiota kiinnitin myös PALJON tänään mun omaan istuntaan. Helposti meinasi istunta lähteä jälleen etupainoiseksi eli ajatus jatkuvasti notkoselän pyöristämisessä sekä kunnolla satulaan istumisessa. Emil antoi kyllä hyvin palautetta...kun istuin hiljaa ja oikein meni sekin hiljaa ja oikein, mutta kun omassa istunnassa tapahtui jotain ?! niin vastasi Emil mun könötykseen joka kerta =) Ratsastuksen jälkeen kunnon harjailut ja pouni takaisin tarhaan nauttimaan ilta-auringosta...suuntasikin ensimmäiseksi ottamaan kauniin hiekkakuorrutteen.

Eilen näin ensimmäisen ampiaisen - pörräsi mun ratsastuskypärässä ratsastuksen jälkeen, yäk!! Ja tänään näin toisen mokoman, eli kyllä se kevät vaan on täällä! Mieluummin kyllä perhosia ihailisin, mutta eiköhän niitäkin tule vielä vastaan =)

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Lomailut ohitse ja työnteko keväisissä merkeissä jälleen alkanut!! =)

Otsikko kertookin jo paljon, Eemeli on saanut lomailla..toisin kuin omistajansa. Viime viikkoihin on liittynyt niin pakkausta, muuttoa, tavaroiden purkua, remonttia uudessa kodissa, töitä kuin kouluakin. En siis viitsinyt enää ottaa painetta Eemelin liikuttamisesta, vaan laitoin pounin lomalle =) Ja eipä ole valittanut. Olen ratsastanut säännöllisen epäsäännöllisesti aina silloin kuin olen suinkin vain kerennyt ja jaksanut, mutta nyt on lomailut ohitse ja hyvillä fiiliksillä aloitellaan jälleen työskentely Empun kanssa.

Emil sai käyttöönsä uuden blingbling-otsapannan=) 

Emil ei ollut uudesta otsapannastaan yhtään niin fiiliksissä kuin mä ;)

Olen onnekseni saanut koko kuluneen viikon ratsastaa muruani aurinkoisina aamupäivinä sulaneilla hiekkateillä lintujen kevätviserrysten keskellä, ai että!! Olen tehnyt samanlaisen lenkin nyt maanantaina, tiistaina ja tänään. Tallilta ollaan startattu Lemmenlaakson ohi, aina Laurilantien päähän saakka ja sieltä sitten takaisin, tunnin mittaiset lenkit joka päivä. Pitkästä lomasta huolimatta on Emil ollut ihan mielettömän kiva ratsastettava, on energinen, mutta jarrut toimii moitteetta ja hermot on hyvät =) Kuntokaan ei ole pahemmin tippunut, toki aloitellaan kevyemmin mutta hyvin on poju jaksanut mennä kaikissa askellajeissa, ratsastajan tahtoa kovempaakin ;) Maanantaina töltti oli hieman passitahtista, mutta eilen ja tänään siitä ei ole ollut enää tietoakaan, vaan töltti on puhdasta ja tänään löytyi jo sitä ryhdikkyyttäkin. Ravi on ollut lennokasta ja laukka hyvin pyörivää, kaikin puolin siis oikein mahtavaa touhua taas!!! <3 Kamalasti en vielä vaadi, vaan pääpaino nyt vaan fiilistelyssä ja viljassa sekä sen hyödyntämisessä ns. "huijaten" aina tietyissä sopivissa tilanteissa =)

tänään lähtökuopissa ennen maastoreissua

Tänään ratsastin maastolenkin jälkeen vielä hetken käyntiä kentällä pääty-ympyrällä ja Emil tuntui hyvältä. On säilyttänyt lomasta huolimatta pehmeyden, sitä pelkäsin eniten kuinka paljon mennään takapakkia, mutta ilokseni huomaan olevamme lähestulkoon samassa pisteessä kuin ennen lomaa, päljon lähempänä ainakin kuin osasin edes kuvitella, huippua!! Lisäksi keskittyy hyvin ja pysyy mieleltään tyynenä, on loma tainnut olla ihan paikallaan. Huomenna ajattelin ratsastella kentällä hieman enemmän ja keskittyä hieman enemmän taivutteluun sekä tölttiin. Huomiota saan jälleen kiinnittää jatkuvasti omaan istuntaani ja notkoselättä ratsastamiseen, kun istun oikein toimii hevonenkin alla paremmin - mutta opit hyvin muistissa ;)

tämänpäiväiseltä reissulta, mikä ihana auringonpaiste!! 

tukka heilui kivasti tuulessa

Ja kuinka ihanaa onkaan pyllähtää tarhaan piehtaroimaan hikikutinoita pois lenkin jälkeen =)




maanantai 20. tammikuuta 2014

Pakkasvapaat jatkuvat

Huhheijaa, nyt alkaisi jo pakkaset riittämään, tänäänkin tallin pakkasmittari näytti iloiset -22 astetta! Emil on saanut pitää vapaata, en ole viitsinyt nousta selkään palelemaan. Nyt ulkona sataa lunta ja mittari näyttää -13, kunpa pysyisi samoissa lukemissa, niin huomenna pääsisin jo ratsaille, hinku treenailemaan on kova. Mielenkiinnolla odotan ja haluaisin testailla miltä Eil tuntuu osteopaatin käsittelyn jäljiltä, ehkä huomenna, toivottavasti!! =) Mutta tänään laskettiin hepat aamupäivällä pelloille, Emil on siis saanut liikuttaa itse itseään. Illalla tuli portille vastaan reippaalla laukalla harja hulmuten, sitä ei ainakaan pakkanen haittaa! =)

perjantai 17. tammikuuta 2014

Emil sai viettää vielä vapaan aurinkoisessa pakkassäässä

Emil sai vapailla vielä tämän päivän osteopaatin käynnin jäljiltä, huomenna hyppään jälleen satulaan =) Ihana päästä kokeilemaan miltä pouni tuntuu hoidon jäljiltä, nyt pitäisi olla parempi! =) Mutta mikäs Eemelillä vapaillessa, pakkasta ja aurinkoa on riittänyt =) Saisi kyllä pakkanen hieman hellittää, olisi elo itsellä hieman helpompaa. Mutta hepat nauttivat, ei kiusaa ötökät eikä palella talviturkkien alla! =) Alla muutama kuva tältä aamulta, kun murunen mun touhuja taas langoilla seuraili.








torstai 16. tammikuuta 2014

Pysähdytkö sinä auttamaan onnettomuuspaikalle?

...vai ajatko vain ohi??!

Tänään ajattelin tehdä postauksen itselle todella tärkeästä asiasta, nimittäin toisten ihmisten auttamisesta. Miksikö? Olin eilen keskiviikkona auttamassa kolaripaikalla, ja olen TODELLA hämilläni ja raivoissani edelleen kaikille niille yli sadalle autoilijalle jotka eivät pysähtyneet auttamaan, vaan ajoivat ohi nenät autojensa ikkunoissa kiinni silmät lautasen kokoisina!!

Olin juuri saapunut töihin iltapäivällä ja satuin vaan katsomaan ikkunasta ulos. Ulkona oli jotain outoa, kaksi autoa täysin oudoissa paikoissa, toinen keskellä isoa tietä ja toinen ojassa. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että tiellä oli juuri tapahtunut paha kolari. Itse olin ajanut samasta kohtaa vain paria minuuttia aikaisemmin. Sen enempää miettimättä sukelsin ulkovaatteisiin ja juoksin paikalle niin kovaa kuin vaan ikinä jaloistani pääsin. Paikalle oli juuri saapunut kaksi miestä, toinen soitti hätäkeskukseen ja toinen oli siirtämässä keskellä tietä ollutta toista kolariautoa. Itse juoksin ojassa pahoin rutussa olleen auton luokse, jossa oli jumissa iäkäs rouvas henkilö. Rouva oli lähestulkoon tajuton, silloin tällöin avasi silmiä. Kuskin sivulasi oli rikkoutunut ja pääsin rouvaan hyvin käsiksi, kun menin polvilteni lumihankeen auton viereen. Auto oli pahoin vaurioitunut, toinen auto oli ajanut sen kuljettajan mukaan tämän rouvan autoa päin 80 vauhtia. Mutta osallisia kaksi ja molemmat hengissä, rouvaan törmännyt mies käveli ja oli ok. Rouva puolestaan oli jumissa autossaan, kuljettajan etupuoli autosta ovineen oli rutussa, ovia ei saanut auki.

Nyt saapumisestani on kulunut ehkä noin minuutti, ohiajavia autoja on ollut iltapäiväruuhkassa kymmeniä - kukaan muu ei ole pysähtynyt auttamaan.

Otin rouvan hoitaakseni, sen mitä osasin, kaikki tulivat vaistomaisesti. Ensimmäisenä tuin kädelläni rouvan niskat, siihen saakka kunnes ensiapumiehet saapuivat paikalle, noin 15 min kuluttua. Aloin jutella rouvalle, ihmisen ei saa antaa nukahtaa vaan hänet on pidettävä hereillä. Rouva virkosikin hyvin ja sain häneen rauhallisen keskusteluyhteyden. Seurasin samaan aikaan itseäni sivusta, miten pystyinkin olemaan niin tyyni, rauhallinen ja järkevä. Kerroin hälytyskeskukseen yhteydessä olleelle miehelle rouvan kuntoa, sitten sai luvan lopettaa puhelun ja puf - hän katosi onnettomuuspaikalta. Meitä oli nyt siis vain 2 auttamassa, minä ja se ihana mies. Minä olin edelleen polvillani hangessa tukemassa rouvan niskoja ja onneksi tämä toinen auttaja tajusi tekniikan päälle ja katkaisi akkupiuhat rouvan autosta. Olivat saaneet rouvaan törmänneen miehen auton siirrettyä tien sivuun pois ajokaistalta. Tähän väliin haluan mainita, että vaikka kolariauto tukki täysin toisen kaistan ja osan toisestakin, liikenne silti jatkui...ihmiset kiilailivat ja pujottelivat - tässäkään vaiheessa kukaan ei pysähtynyt auttamaan.

Huomasin, että turvavyö puristi pahoin rouvan niskaa ja rintakehää ja kysyin "toveriltani" olisiko hänellä mitään millä saisimme vyön poikki. Häneltä löytyi autosta puukko jolla saimme vyön poikki ja rouva pääsi parempaan asentoon penkissään, pää yhä kädessäni millä tuin niskoja. Kyselin rouvalta kiputiloja, ei sattunut mihinkään, pystyi varovasti liikuttamaan käsiään ja jalkojaan, ei ollut puristuksissa mistään pahasti. Rouva ei muistanut tapahtuneesta mitään, pikku hiljaa alkoi muistamaan jutellessamme mistä oli tulossa. Siinä vaiheessa, kun älysin kysyä rouvan nimeä, ja kerroin omani näin kuinka rouva huokaisi ja rauhoittui. Yksi kysymys, mikä teidän nimenne rouva on?

Saapumisestani on kulunut tässä vaiheessa noin 10 minuuttia - yksikään kymmenistä autoilijoista ei ole edelleenkään pysähtynyt auttamaan - ei yksikään. Kukaan ei tullut auttamaan liikenteen ohjaamisessa, kukaan ei pysähtynyt laittamaan varoituskolmioita, kukaan ei kysynyt tarvitsimmeko apua, ei kukaan!! Mutta sen sijaan vauhtia piti kohdalla hidastaa sen verran, että kerettiin katsomaan mitä on käynyt ja kuinka pahasti ne autot nyt ovat rytyssä. Tunne oli aivan käsittämätön, katsella kontallaan lumihangessa käsi rouvan niskoilla kaikkien niiden ihmisten ilmeitä.

Mutta nyt rouvan tajunnantaso oli hyvä, ei ollut yhtään uneliaan oloinen, vastasi hyvin kysymyksiin, puhui reippaasti, ymmärsi puhetta ja oli rauhallinen. Ei ollut kipuja (shokki toki varmasti lievittänyt kipuja mikäli niitä oli) ja halusi vain, että tyttärelle ilmoitettaisiin. Tässä vaiheessa mennyt noin 15 minuuttia siitä, kun huomasin kolarin - eikä yksikään ihminen ole vieläkään pysähtynyt auttamaan. Sitten kuului sireenit ja kalustoa alkoi saapua paikalle, useita paloautoja, ambulansseja sekä poliisiautoja. Edelleen pysyin rouvan luona ja tuin hänen niskojaan. Ensiapumiehet saapuivat, kysyivät tiedot ja ottivat tilanteen haltuun. Jäin viereen seuraamaan tilannetta. Palomiehet leikkasivat auton jotta rouva saatiin ulos autosta paareille ja ambulanssiin. En nyt lähde sen enempää enää tarkentamaan lopputilannetta. Virkapukuiset kyselivät vuoronperään minulta kaikenlaista ja pyysivät odottamaan, että jälleen joku seuraava tulisi jututtamaan. Vihdoin rouva saatiin ulos autostaan ja nostettiin paareille. Paareilla maatessaan katsoin rouvaa ja hän sanoi minulle "kiitos sinulle" ja sitten rouva vietiin ambulanssiin. Poliisit alkoivat ohjaamaan liikennettä ja ruuhka tiellä oli aikamoinen.

tässä palomiehet ovat alkamassa leikkaamaan rouvan autoa

Kun rouva oli ambulanssissa, alkoivat käteni täristä. Poliisit ottivat lausuntoja, numeroa, tietojani ja kun onnettomuuspaikalta olivat osalliset lähteneet, sain luvan lähteä pois. "toverini" jäi vielä auttamaan poliiseja yhden tien sulkemisessa ja liikenteen ohjaamisessa toista reittiä pitkin. Kiitos sinulle herra X, kiitos että pysähdyit auttamaan! Ensiluokkaista toimintaa! Menin takaisin töihin, aikaa oli nyt mennyt tunti siitä, kun katsoin ikkunasta ja huomasin kolarin. Vasta silloin tajusin kuinka kylmä minulla oli ja sitä käsien tärinää...nyt oli aika vapauttaa omat adrenaliinit pois ja huokaista. Viime yönä heräsin painajaisiin, sydämentykytyksiin ja vatsa kääntyi ympäri aina kun heräsin.

Pääasia: ei kuolonuhreja ja ryttyyn meni pelkkää peltiä! Haluan vain sanoa, että auttakaa ihmiset toisianne vaikkette tuntisikaan!! Yksi poliiseista jonka kanssa juttelin kertoi, että näkee työssään enemmän niitä ihmisiä, jotka ajavat ohi ja ottavat kuvia kännyköillään kuin heitä, jotka olisivat paikalla auttamssa ja joilta saisi tärkeitä tietoja..aivan käsittämätöntä!! Hävettää olla suomalainen, jos me todella olemme tällaisia! Toivon todella, että jos itse joskus joudun onnettomuuteen, niin edes joku pysähtyisi, edes joku, ja olisi luonani rauhoittelemassa minua vaikkei muuta osaisikaan tehdä!

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Emil hevososteopaatin käsittelyssä

"Osteopatian tavoitteena on palauttaa hevosen kehoon sen normaali liikkuvuus, joustavuus ja ryhti joka on yhtä kuin tasapaino kehon sisäisten voimien ja gravitaatiovoiman välillä." Tänään vihdoin koitti se päivä, kun Emil pääsi hoidettavaksi. Meillä kävi siis tallilla aamulla hevososteopaatti Tiina Kataja, Tiinan sivut löytyvät täältä. Käykää ihmeessä lukemassa ja tutustumassa, todella hyvin kirjoitettua tekstiä! =)

Tiina on viimeksi käynyt hoitamassa Eemelin 2.12.2012 eli oli siis jo korkea aika kutsua tämä mukava nainen jälleen paikalle! =) Jatkossa Tiina käy hoitamassa Emilin 3 kuukauden välein, näin mahdollistetaan tehokas valmentautuminen, kun keho on kunnossa eikä suurempia jumeja ehdi muodostumaan. Emilin lisäksi Tiina hoiti Johannan ruunan Lerpun, jolla hoidon tänään aloitti. Lerpun jälkeen sitten oli Emilin vuoro. Hoidon edetessä huomasin jo muutoksia Emilin asennossa seistä. Nyt otti molemmat takajalat kunnolla alle, kun normaalisti seisoo vasen takajalka pitkänä takana. Tässä kooste hoidosta: "Oikean si-nivelen seutu todella jäykkä ja oikealla myös kipua lannerangan alkuosassa. Keskellä selkää 15 cm pätkä liikkui huonosti. Vasemmalta puolelta yläniska jäykempi." Emil oli siis aikalailla jumissa, mutta Tiina kertoi, että sai hoidettua jumit ja ettei toista hoitokertaa tarvita. Nyt vain tunnustelua miltä tuntuu ja jos jotain tulee, niin sitten yhteyttä uudelleen, muuten sitten 3 kk:n päästä uudelleen. Emil saa vietellä nyt muutaman vapaapäivän hoidon jälkeen ja sitten jälleen jatketaan, ihanaa kun tietää, että hevonen on kunnossa! Milloinkohan saisin aikaiseksi varata itselleni sen hierojan....

tiistai 14. tammikuuta 2014

Mahtava valmennus maneesilla

Tää on täällä nyt kyllä taas niin fiiliksissä että!! Ei haitannut 12 asteen pakkanen, Mari tuli opettamaan ja itselle ei tullut kylmä, töitä siis tehtiin! =) Tunti tehokasta työskentelyä, siihen kävelyt maneesille ja pois eli liikuntaa 1h 30min. Maneesilla aloitettiin työt käynnissä, näytin ensin mitä ollaan tehty ja pätkät sitten vielä töltissä. Ongelma edelleen oikeassa lavassa/vasemmassa takajalassa. Eli kiinnitettiin jälleen huomiota erityisesti siihen tänään, että sain Emilin TAIPUMAAN oikein. Oikeassa kierroksessa punkee siis oikea lapa edellä ja vasemmassa kierroksessa työntää takapäätä sisälle.

Työskenneltiin ympyrällä koko tunti. Aloitin oikeassa kierroksessa ja siinä siis huomio siihen, että sain Eemelin taipumaan ja asettumaan oikealle niin, että oikea lapa on rungon alla eikä sivulla. Ulko-ohjan tuki, sisäpohje edempänä satulavyön kohdalla ja sisäkäsi aavistuksen ympyrän keskikohtaa kohti. Ja rupesi toimimaan, ja eron huomasi. Kun toimi käynnissä, niin sama juttu töltissä. Kun alkoi sujua töltissäkin, alettiin tuoda tölttiin hieman energiaa lisää. Niissä kohdissa kun liikkui oikein ja oli pehmeä sisäkädelle, pyysin hieman lisää energiaa. Tämä on nyt seuraava askel mitä kohti mennään, jotta tölttiin tulisi energiaa lisää ja Emil kanavoisi energian oikein. Sen sijaan että kaahottaisi pitkänä, saisi se ennemminkin nousta ylöspäin. Pitkin ohjin käyntiä välissä ja sitten vasen kierros. Vasemmassa kierroksessa samoja juttuja, mutta nyt siis huomio takapäähän ja siihen, että astuu kunnolla alle vasemmalla takajalalla. Ensin käynnissä ja sitten töltissä.

Loppuun vielä oikeaan kierrokseen ravia ympyrällä, ja kerroin Marille siitä, että Emil pyrkii kaahottamaan ravissa. Siksi ympyrällä, jotta saataisiin taipumaan samalla tavalla myös ravissa. Ravi ei sujunutkaan niin kivasti ja Mari ratsastikin sitten ravin läpi. Meni pätkissä hyvin, ja silloin pitääkin olla "kieli keskellä suuta" eli aikaa vielä menee, että Emil oivaltaa oikean tavan liikkua ravissakin. Ratsastin loppukäynnit ympyrällä ja Mari neuvoi kuinka pystyn hyödyntämään loppukäynnitkin, eli tarkkana myös siinä, että kunnioittaa pohjetta ja taipuu.

Mutta positiivista palautetta saatiin siitä, että ollaan menty eteen päin...eli hukkaan eivät ole meidän harjoittelut maneesilla menneet!! =) Emil alkaa olemaan aika hyvin "laatikon sisällä" eli alkaa löytämään oikean paikan liikkua eikä leviä enää niin paljon joka suuntaan. Ollaan menossa siihen suuntaan, että jossain vaiheessa tässä voidaan alkaa lisäämään hieman kokoamisastetta, eli tarkoituksena saada lyhyempää ja korkeampaa muotoa. Sain myös hyvää palautetta mun istunnasta, ei ole selkä enää notkolla ja istun paremmin alas satulassa. Ei ole siis oma ajatustyö mennyt hukkaan! Vielä niissä tilanteissa, kun Emil yrittää vetää ohjista saan kiinnittää huomiota siihen, että istun vielä paremmin alas satulaan ja pidän keskivartalon kontrollissa. Mutta näillä siis jatketaan, jäi tosi kiva fiilis tämänpäiväisestä, antaa kummasti taas motivaatiota tuleviin ratsastuksiin! <3 Emil oli kyllä super!! <3 <3 <3

Emil sai tallissa loimen päällensä ja pääsi jatkamaan tarhailua. Huomenna onkin sitten Emilillä tiedossa osteopaatin hoidot, mielenkiintoista kuulla missä kunnossa mun pouni on ja jos jumeja on, niin nyt saadaan ne hoidettua.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Aurinkoinen (!!!) maastolenkki

Pakkasta aamupäivällä -10 astetta ja aurinko paistoi, en edes muista milloin olisin nähnyt aurinkoa edellisellä kerralla, kummasti piristi!! =) Tuuli teki pakkasesta purevamman, mutta silti ratsaille vain! Suunnattiin maneesille, ajattelin että olisin ratsastanut Eemelin hyvin läpi ennen huomista valmennusta, mutta se olikin iltapäivään saakka varattu =( Siispä plan b käyttöön ja lumisille teille aurinkoon tölttäämään! =) Maneesilta suunnattiin peltosuoralle missä hiottiin hieman passitahtista tölttiä. Emilissä oli potkua, mutta jarrut toimivat. Olisi vain hössöttänyt pitkänä eteen päin, töltti parani heti, kun sain Emilin töihin. Loppua kohden töltti parani. Peltojen välissä "hieman" tuuli ujelsi ja vesi vaan valui silmistä, sormista alkoi hävitä pikku hiljaa tunto ja jalustimet olivat niin liukkaat, että jalat sai runtata pitkille jalustimiin...mutta se aurinko <3 Ei haitannut kylmyys, oli niin ihanaa työskennellä auringonvalossa! =)

Peltosuoralta sitten takaisin tallille ja tein vielä kymmenisen minuuttia kentällä töitä Empun kanssa. Lähinnä vain käynnin kokoamista sekä taivutuksia kumpaankin suuntaan. Maastoillessa meni tunti joten liikuntaa tänään mukavat, mutta vilakat 1h 10min. Emil sai loimen päällensä ja pääsi tarhaan odottelemaan päiväheiniä. Alla kuva tämänpäiväiseltä lenksulta, oli kyllä ihanaa! =)


sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Luminen talvimaasto, tätä on odotettu! =)

Talvi on tullut, ihanaa! Pakkasta -8 ja lunta sataa, kyllä on niin paljon valoisampaa ulkona, kun lumi on maassa <3 Johanna oli laskenut hepat tänäänkin pelloille, joten Emil on saanut tänäänkin liikkua mukavasti koko päivän =) Ratsastin Eemelin tänään illalla ja maneesin sijasta kurvailtiinkin maastossa! =) Suunnattiin Lempparin ohi Lintusuontielle, käännyttiin siellä hyvissä ajoin ympäri ja tultiin peltosuoran kautta takaisin tallille. Käynnin lisäksi enimmäkseen tölttiä, mutta myös pari lyhyttä ravipätkää ja yksi ihana laukkapätkä. Emil oli into pinkeänä ja liikkui reippaasti eteen, jarrut toimivat kuitenkin moitteetta =) Ihana oli päästellä lumisilla teillä lumisateessa ja hiljaisuudessa!! Töltti oli hieman passitahtista tänään, mutta pätkissä meni oikein kivasti ja puhtaasti. Ravissa mukavaa pörheyttä ja laukka oli mukavan hallittu, silti reipas =) Pakkanen vaan puri sormiin ja varpaisiin, joten tehtiin suht lyhyt lenkki, 40 minuuttia oltiin reippailemassa. Seuraavaksi lähden nyt kotona penkomaan kaapeista talviratsastussaappaat ja paksummat hanskat esille. Olen kyllä niin fiiliksissä tosta lumesta, pakkanen kun vaan ei menisi yli kymmenen asteen niin avot!

lauantai 11. tammikuuta 2014

Niiiiiiin siisti ja kiva vapaapäivä...ainakin jos Eemeliltä kysytään!

Johanna päästi hepat tänään laitumelle. Harmi, että lumi satoi maahan vasta nyt tänään illalla, ei ollut vielä päivällä kovin talvinen maisema... Mutta hepat nauttivat oli lunta tai ei. Emil oli kuulemma revitellyt ja elvistellyt eniten, ja saikin tästä päivästä vapaan, on liikuttanut itse itseään ihan tarpeeksi, sen huomaa jo Johannan ottamista kuvistakin! =) (kuvia ei saa kopioida!)

Emil pomppii taustalla ja Karla kiihdyttää etualalla =)

 Friidu ja Blesi taaimmaisella pellolla

Karla ei lähde turhia kiertelemään, yli vaan! =)

 Emil pörheänä

porukka valmiina uuteen pyrähdykseen

 mun hoikkeliini <3


 <3 toi Eemelin harja, ihana!

tää oli kyllä ehdottomasti paras, "I've got the moves like jagger..." =D

Ihania kuvia, kiitos Johanna! (c) Johanna Jämsä. 
Eli kuten kuvista huomaa, on Emil huolehtinut itse liikutuksestaan tänään, josko sitten huomenna mentäisiin ihan neljä jalkaa maassa! ;) Mutta ihanaa, että satoi lunta!! Paljon valosampaa ulkona. Nyt vain pikku pakkasia ja vähän lisää lunta, niin hyvä on! =)

perjantai 10. tammikuuta 2014

Iltatreeni maneesilla

Aamulla satoi vettä sekä räntää ja illalla alkoi pakastua, josko se talvi sieltä tulisi jo! =) Ratsastin Emilin illalla töiden jälkeen. Suunnattiin maneesille ja siellä ei ollutkaan ketään, joten rauhassa saatiin treenailla. Kävelyihin maneesille ja pois meni jälleen se puoli tuntia ja maneesilla treenattiin tunti, joten liikuntaa 1,5h. Emil hikosi jälleen joten loimitin fleecellä yöksi karsinaan.

Maneesilla paljon töitä käynnissä, lähinnä kokoomisia sekä taivutuksia. Aloitin ensin pääty-ympyröillä. Sitten kaarevaa uraa, pääpaino siinä, että saisin sen pysymään pehmeänä niskastaan vaikka asetus ja taivutus vaihtavatkin puolta. Alkuun hieman jäkitti niskastaan, kun tuli taivutukset oikealle, mutta parani harjoituksen edetessä. Sainkin muutamat hyvät kaarevat urat niin, että Emil pysyi niskastaan pehmeänä ja kuunteli jokaista askelta mitä siltä pyysin. Kun pehmeni ja oli kevyt ratsastaa, tein myös peruutusharjoituksia ja ne meni tosi hyvin tänään. Nyt malttaa odottaa ja peruuttaa askel kerrallaan, kun vielä hetki sitten vaan rynni vinossa minne sattuu.

Kun toimi hyvin käynnissä, tein hetken töitä pääty-ympyröillä ensin ravissa ja sitten töltissä. Otin käynnistä ravin ja pyrin saamaan ravissa Emiliä rauhoittumaan ja pehmenemään. Ravi ei ole sen parhain askellaji ja sen kyllä huomaa, jälleen vauhti yritti korvata laadun...mutta ne pätkät kun sain sen ravaamaan rauhallisemmin, niin menivät ihan ok, pehmeni heti niskasta ja myötäsi sisäohjalle. Ravin jälkeen otin töltin ja töltti oli hyvä tänään. Alkaa selkeästi jo hiffaamaan uuden muodon töltissäkin, pehmenee niskasta ja käyttää selkäänsä, vielä kun takaosan saisin ratsastettua tarpeeksi aktiiviseksi. Kun töltti oli ok, annoin jälleen kävellä välissä pitkin ohjin ja venyttää kaulaansa kunnolla. Tämä siis kumpaankin kierrokseen.

Lopuksi otin vielä pitkästä aikaa laukannostoja käynnistä. Ensimmäinen nosto oli mitä oli, mutta Emil tajusi idean ja loput nostot menivät tosi hyvin, yllättävän hyvin koska en ole aikoihin kokeillut miten ne tulevat käynnistä, mutta tulivat ne! =) En vaatinut sen enempää, vaan minulle riitti se, että vastasi mun apuihin nopeasti ja otti laukan käynnistä. Nostot tein aina pitkän sivun alussa ja laukkaa vain pitkä sivu ja sitten uusi nosto toisen pitkän sivun alussa jne. Kumpaankin kierrokseen muutamat nostot ja hetki vielä käyntityöskentelyä ja sitten  lopetettiin. Tosi kiva fiilis jäi tältä päivältä! =)

Mari on tulossa valmentamaan meitä tiistaina, kun aloittaa jälleen tunnit loman jälkeen. Mukavaa päästä jälleen Marin silmien alle ja työskentelemään ihan tosissaan! =) Haluan kuulla miltä meidän meno näyttää nyt ja onko mun istunnassa tapahtunut parannusta lainkaan, hirveästi olen siihen ainakin yrittänyt keskittyä ja korjata sen minkä voin ja osaan. Tämän päivän ratsastuksen perstuntuman kautta uskallan ehkä sanoa, että ei me olla voitu ainakaan huonompaan suuntaan mennä! ;)

torstai 9. tammikuuta 2014

Reipas iltakävely

Tuntui tänään siltä, että tarvitsin itse erilaista liikuntaa ja happea, joten päätin lähteä reippaalle kävelylenkille Eemelin kanssa illalla. Pyysin Johannaa mukaan ja Johanna otti Blesin mukaan lenksulle. Taluttaen siis mentiin ja reippahasti käppäiltiin 40 minsan lenkki. Ai että teki hyvää! =) Eemeli sai muutamat kuusen oksat maistella lenkin aikana. Alkumatkasta Emil oli hieman tahmea, mutta piristyi sitä mukaa mitä lähempänä tallia oltiin =) <3

Löysin tänään kaupasta tällaiset ja oli aivan pakko ostaa, saa Eemeli uuden nimilapun vaikkapa suitsitelineeseensä =)

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Vettä satoi jälleen, onneksi on maneesi! =)

onko meidän mami pakko lähteä minnekään, kysyy jo valmiiksi litimärkä pouni

Eilen illalla tuli sitten taivaan täydeltä räntää ja lunta, tosin aamulla niistä oli vain rippeet jäljellä, kun vettä satoi. Ratsastin Eemelin tänään aamupäivällä tallitöiden jälkeen, ja eipä tarvinnut paljoakaan pohdiskella missä sitä ratsastaisi, kun vettä tuli suht reippaasti, suunnattiin siis maneesille! =) Onneksi se on noin lähellä, 15 min käveltiin sinne ja toiset sitten taas takaisin. Treeneihin meni maneesilla tunti eli liikuntaa tänään 1,5h. Ei ollut ketään muita joten rauhassa saatiin mennä, maneesi vain humisi, kun vedet tuli katolle, mutta sade lakkasi onneksi, kun lopetettiin eli ei tarvinnut kastua enää uudelleen. Talutin Eemelin maneesilta tallille, sai rennot loppukäynnit =)

Kuten kuvasta jotenkin huomaa, ei niistä eilisistä lumista ole mitään enää jäljellä..

Maneesilla aloitin työskentelyn käynnissä pääty-ympyrällä missä tein kokoomisia sekä taipumisesta olin erityisen tarkka. Tein myös peruutuksia ja tänään ne menivätkin hyvin. Emil ei kuumene enää peruutuksista ja kuuntelee nyt siinäkin eikä vain änge "sinne päin". Malttaa kuunnella. Vasempaan kierrokseen tuntuu nyt helpommalta ratsastaa, oikeassa kierroksessa alkaa purra kuolaimeen kiinni ja jännittyä niskasta paljon helpommin. Mutta pätkissä meni oikeaankin ihan ok, mutta vasempaan huomattavasti paremmin. Käyntityöskentelyn jälkeen ihan samaa töltissä, eli pääty-ympyrällä kumpaankin kierrokseen, ja töltissä ihan sama juttu...vasempaan parempi ratsastaa. Oikeassa kierroksessa kaatuu helposti sisälle, ja huomasin että omassa ratsastuksessakin parannettavaa. Unohdan ulko-ohjan tuen kokonaan oikeassa kierroksessa. Jotenkin hahmotan koko ulko-ohjan paremmin vasemmassa kierroksessa ja se pysyy paremmin. Oikeassa kierroksessa myös ulkopohje saa olla enemmän vastassa. Mutta muuten Emil meni hyvin, töltti oli reipasta ja jaksoi hyvin tehdä töitä. Loppuun otin vielä ravia kumpaankin kierrokseen pidemmällä ohjalla, jotta Emil pääsi venymään alemmas.

Tallilla jälleen sitten perusjutut, hieman pyyhkeellä kuivaamista, loimi päälle ja pouni takaisin tarhailemaan, saikin sopivasti päiväheinät hetki sen jälkeen =) Sitten kamojen kuivaamista, pesemistä ja siistimistä...vettä, hiekkaa, hikeä...perus tammikuu ;)

mä niin rakastan mun murusen silmiä, ne vaan on jotenkin niin ihanat <3

tallissa tarkkailua ennen lenkille lähtöä =)

tiistai 7. tammikuuta 2014

Rauhallinen aamupäivämaasto

Pitkästä aikaa päästiin kimppalenkille Johannan ja Lerpun kanssa aamutallin jälkeen! =) Sadekin lakkasi sopivasti lenkin ajaksi ja alkoi uudelleen vasta, kun hepat olivat takaisin tarhoissaan, loistava ajoitus meillä! =) Lerppu on viime aikoina ollut normaalia reippaammalla tuulella ja viettänyt joululomaa, joten tehtiin rauhallinen lenkki Lempparissa. Yksi tölttipätkä ja ylämäkilaukka Lempparissa, muuten käyntiä. Emil oli oikein mielissään maastoilusta, ei ole sekään hetkeen päässyt maastoilemaan. Oli rento, mutta silti reipas. Takaisin tallille päin tultaessa annettiin heppojen vielä hetki syödä pellolla ja sitten tallille, reissussa oltiin vajaa tunti.

Soiteltiin tänään Tiina Katajan (hevososteopaatti) kanssa ja sovittiin, että tulee hoitamaan Eemelin ja samalla kertaa myös Johannan Lerpun ensi keskiviikkona 15.1 kymmeneltä aamulla. Nyt kun lomat on lusittu ja paluu arkeen tapahtuu, niin pääsee Emilkin taas käsiteltäväksi =) Nyt näkee samalla sitten taas senkin, että missä kunnossa mun hevonen on. Lisäksi juteltiin Tiinan kanssa, että olisi Eemelin kohdalla hyvä pitää jatkossa ylläpitävänä hoitona osteopatiaa kolmen kuukauden välein, nyt kun valmentaudutaan säännöllisesti. Täältä löytyvät Tiinan kotisivut. Sitä aina ajattelee hevosensa parasta, itse sain rakkaalta kummitytöltäni synttärilahjaksi (siis lokakuussa...) hierontaan lahjakortin ja enpä ole sitä hierontaa edelleenkään varannut. Josko saisin tällä viikolla aikaiseksi senkin,  sitä aina jättää oman hyvinvoinnin taka-alalle, kunhan Eemelillä on kaikki hyvin =) Vaikka toimivaan ratsukkoon tarvitaan molemmat, niin ratsastaja kuin hevonenkin, niin jotenkin se oma osuus jää aina huomioimatta. Venyttelen kyllä Eemeliä, mutta milloinkohan olen itse venytellyt viimeksi??! Syötän Eemelille tarvittavia vitamiinilisiä muun perusteellisen ruokinnan lisäksi, mutta omani jätän aina syömättä, kun "unohtuu". Tässä olisi parannettavaa omalla osallani!

maanantai 6. tammikuuta 2014

ICETÖLT FINLAND 2014!

Eilen lupailin kertoa tarkemmin islanninhevostapahtumasta ja tässä se nyt on, Icetölt Finland 2014! Kyseessä on siis islanninhevosten askellajikilpailut jäällä, nyt toista kertaa koskaan Suomessa. Suomen ensimmäiset jäätölttikilpailut Klaukkalan jäähallissa viime vuonna (2013) sujuivat upeasti ja palautteiden sekä kyselyjen innoittamana päätettiin järjestää kilpailut myös tänä keväänä. Suomen toiset islanninhevosten jäähallikilpailut, Icelandic Horses on Ice, järjestetään pääsiäislauantaina 19.4.2014 Kellokosken jäähallissa Tuusulassa. (osoitteessa Koulutie 22, Kellokoski). Laitathan päivämäärän ylös kalenteriisi, ostat liput tapahtumaan kunhan tulevat myyntiin ja saavut paikalle! =) Viime vuonna tapahtuma oli loppuunmyyty ja Klaukkalan jäähallin katsomo oli tupaten täynnä.


Lähde siis ihmeessä mukaan ensi kevään siisteimpään tapahtumaan, jossa on erilaista vauhdin hurmaa ja musa raikaa kavioiden kopsuessa jäällä. Odotettavissa on jälleen kerran jännittävä ja tasokas kilpailu, jossa nähdään Suomen huippuratsastajia ja -hevosia. Kilpailevien ratsukoiden maksimimäärä on 35. Kilpailuissa on kaksi kilpailuluokkaa (askellajiluokka ja tölttiluokka). Tölttiluokka, jossa ratsastetaan kolme osiota: työtölttiä, temponvaihtelut töltissä sekä vapaavalintaista tempoa tölttiä (ns. Beauty-tölt). Askellajit esitetään edellämainitussa järjestyksessä, vasempaan kierrokseen.
Askellajiluokka, jossa ratsastetaan neljä osiota: työtölttiä, ravia, käyntiä ja vapaavalintaista tempoa tölttiä (ns. Beauty-tölt). Askellajit esitetään edellämainitussa järjestyksessä, vasempaan kierrokseen. Kaikki osallistujat kilpailevat samoissa karsintaryhmissä kilpailuluokittain 2-3 ratsukon ryhmissä kuuluttajan ohjeiden mukaisesti. Finaalissa ratsastavat luokan viisi parhaiten sijoittunutta. Eri ikäluokat ratsastavat ja kilpailevat samassa luokassa. Ikäluokat tullaan palkitsemaan erikseen.

Tapahtuman facebook-sivut löytyvät täältä ja tapahtuman omat kotisivut löytyvät täältä. Kotisivuja päivitellään vielä, lisämateriaalia on tulossa.

Eli tällaista tapahtumaa ovat jälleen Tiina Hiltunen tiimeineen suunnittelemassa ja minä saan olla tässä kaikessa mukana, ihan mahtavuutta!! =) Kertoilen tapahtumasta lisää sitä mukaa, kun infoa tulee. Emme valitettavasti nähneetkään tänään Tiinan kanssa eli omasta työosuudestani en vielä hirveästi pysty kertomaan, mutta kerron kyllä heti jahka keretään treffaamaan Tiinan kanssa ja kuviot selkiytyvät! =)

Tässä vielä loppuun pari videota viime vuodelta Klaukkalan jäähallista Icetölt Finland 2013- tapahtumasta =)





Hyppääjien seassa maneesilla

Suunnattiin Eemelin kanssa aamutallin jälkeen maneesille. Kyllä oli Emil taas väsynyt, ei olisi millään noussut ylös, kun kävin sen tarhasta hakemassa. Aloin syöttämään porkkanoita tarhakamu Karlalle, niin johan nousi Emilkin jaoille =) Tallissa oli jo oma itsensä, touhupetteri =)

 Korvat tarkasti muhun päin koko ajan tallissa, tiesi täsmälleen mitä satulahuoneessakin tein =)

Maneesilla odottikin sitten jälleen varattu vuoro juuri sopivasti. Näin pihassa tallin omistajaa ja hän pahoitteli, kun ei ole ilmoitellut varauksista mitään. Kysyi kahdelta maneesissa olleelta ratsukolta, että mahtuisimmeko me sekaan ja se sopi heille hyvin. Muuten kiva, mutta olivat juuri aloittamassa estetuntia. Eli hyvästit kuuliaisuus, keskittyneisyys ja rentous.

Normaalisti Emil ei sano muista hevosista maneesilla mitään, mutta ne esteet!! Ja esteitä hyppineen hevosen lämpimät kierrokset meinasivat jatkuvasti tarttua Eemeliinkin =( Olisi vain kytännyt niiden menoa eikä keskittynyt meidän omaan harjoitteluun laisinkaan. Hieman turhautunut fiilis oli ratsastaa...oma keskittyminen meni myös oman ratsastamisen sijaan siihen, että katsoin kuka tulee mistäkin ja mitä kautta ja minne väistän ja mistä menen Emilin kanssa. Eli huuhaa ratsastus voisi sanoa. Mutta pätkissä Emil meni ihan kivasti, juurikin niillä pätkillä missä keskittyi. Toki ihan älyttömän hyvää harjoitusta tällaiset tilanteet, että on muitakin ja että ympärillä tapahtuu, mutta kyllähän se hieman söi ratsastusintoa tältä päivältä. Käyntityöskentelyn lisäksi jonkin verran tölttiä kumpaankin kierrokseen ja loppuun hieman ravia. Eli jos ei muuta, niin ainakin Emil sai tänään mennä vapaammalla tyylillä, oikea muoto ei ollut tänään todellakaan se juttu. Mutta liikkui se ainakin reippaasti eteen tänään ;)

Maneesilla työskenneltiin 40 min ja lähdettiin käppäilemään takaisin omalle tallille. Yhteensä reissussa tänään 1h 25min. Emil sai syödä jälleen takaisin tallille päin tultaessa hetken pellolla, sieltä sitä tuoretta vihreää vaan pukkaa! Tallissa sai pyyhekuivaukset (lähinnä alueet mitä loimi ei kuivaa) ja loimen päällensä ennen takaisin tarhaan menoa. Hikosi taas kivasti, reppana talvikarvansa kanssa tuolla plussakeleissä =( Alla muutama kuva mitkä nappasin tallilla ratsastuksen jälkeen, mun rakas <3 Lahjoin porkkanoilla sekä rapsutuksilla, sitten loimi niskaan ja pouni pihalle =)





sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Vapaapäivä, meillä kaikilla =)

Aamutallia lukuunottamatta oli meillä kaikilla vapaapäivä, ja sen kyllä huomaa! =) Viljolla ei ole meinannut tänään sohva riittää kotona ja Emil köllötteli tarhassa välillä hyvinkin sikeässä unessa.


Vaikka menin tallilla kottareiden kanssa ihan Emilin vierestä, ei poju herännyt siihenkään, mikä ihana sunnuntai! Kun tajusin ottaa kuvia, oli Emil jo noussut pystympään asentoon torkkumaan.




Itse olen kotona järjestellyt vaatekaappeja uuteen uskoon (vihdoinkin tämäkin pois to do- listalta!) ja nautiskellut kahvista koneen äärellä ilman sen kummempia aikatauluja, aika mukavaa! =)


Illalla soviteltiin Johannan kanssa tallilla uutta satulaa Johannan hepoille ja käytiin siinä samalla kaikkien satulat läpi, mukava ilta tallilla siis jälleen =) Huomenna ajattelin ratsastaa Eemelin aamutallin jälkeen, koska iltapäivästä olen suuntaamassa Nurmijärvelle moikkaamaan ihanaa tuttavaani Tiinaa. Eipähän tarvitse sitten niinkään kyttäillä kelloa, vaan voi suunnata sieltä sitten suoraan iltatallin tekoon. Tarkoitus olisi kuulumisten vaihtamisen lisäksi myös suunnitella hieman issikka-juttuja, mutta niistä lisää huomenna, kun tiedän itsekin enemmän! =) Mutta tässä vaiheessa voin jo sanoa, että mielenkiintoinen kevät on itselleni tulossa, kun pääsen osallistumaan isoon tapahtumaan ja antamaan sille oman työpanokseni, jännittävää! =)

lauantai 4. tammikuuta 2014

Maneesi vaihtui maastoiluun

Kävin aamutallin jälkeen Johannalla aamiaisella ja suuntasin sen jälkeen takaisin tallin puolelle hakemaan Eemelin puunattavaksi, ja puunattavaa taas riitti. Miten osaakin hevonen piehtaroida jokaikinen kerta niin, että sitä hiekkaa on sitten JOKA puolella??! =) Eli hetki meni jo kuntoon laittamisessa, mutta saipahan itse hyvän alkulämmön. Nousin tallin pihalla selkään ja mentiin maneesille. Epäonneksemme maneesi olikin varattu, siellä oli traileri pihassa ja meitä vastaankin ajoi myöhemmin toinen. Kertoivat maneeilla, että on aikalailla varattu koko tämän päivän...risti seinään, että a) siellä ensinnäkin on joku ja b) se on varattu! =) Eli suunnitelmat muuttuivatkin sitten kirjaimellisesti maneesin ovella.

Ei muuta kuin ympäri ja maastoon! =) Ja mikäs tuolla oli valoisalla maastoilla, plussaa ja pehmeät hiekkatiet. Suunnattiin maneesilta peltosuoralle mihin jäätiinkin sitten treenailemaan tölttiä sekä ravia. Emilissä tuntui olevan sen verran potkua tänään etten laukkaa viitsinyt (lue: uskaltanut) ratsastaa. Ensimmäistä kertaa huomasin tänään, että maastossakin Emil alkaa myötäämään myös töltissä sekä hakeutuu jo itse pyöreämpään muotoon. Maastossa kun ollaan aina menty vapaassa muodossa Marin ohjeiden mukaisesti. Työtöltti meni siis hyvin tänään, vauhdikkaammassa töltissä nenä venyi, mutta annoin venyä. Ravi oli alkuun aikamoista kaahotusta, mutta parani loppua kohden. Ravista tuli hyvä, kun lopetti kaahotuksen ja keskittyi, pitkän rungon sijaan rupesi nousemaan enemmän ylöspäin ja tuli pehmeämmäksi kädellekin. Juoksupätkien jälkeen pitkät loppukäynnit Lempparin ohi ja sieltä sitten takaisin tallille. Reissussa tänään 1h 15min.

Tallille mentäessä ennen myllyn siltaa missä syötellään usein hevosia oli ilo huomata, että pellolle pukkaa uutta vihreää heinää! =) Onhan nyt kuitenkin jo tammikuun 4. päivä!! ;)  Sitä Emil sai maistella hetken aikaa ennen tallille menoa. Tallissa sai kunnon harjailut ja lopuksi loimen päällensä ennen tarhaan menoa, hikosi sen verran reippaasti. Annoin vielä hepoille päiväheinät ennen lähtöä, sinne jäivät tyytyväisinä pupeltamaan =)

perjantai 3. tammikuuta 2014

Pitkästä aikaa treenit maneesilla

Menin tänään tallille kuuden maissa illalla ja suunnattiin Emilin kanssa maneesille. Kyllä on mun hevonen väsynyt Uuden Vuoden paukuttelujen jäljiltä, nytkin kun menin tallille oli poju täydessä unessa pitkällään tarhassa, en ole koskaan aiemmin nähnyt sen enää torkkuvan illalla, heinien jälkeiset nokoset ovat ihan ok, mutta nyt siitä kyllä huokuu väsy! Talutin varuiksi pounin maneesille, kun en ollut varma kuinka paljon on virtaa loman ja parin kevyemmän liikutuspäivän jäljiltä, noh, eihän sitä ollut...käveltiin mennessä ja tullessa maneesille 20 min per suunta normaalin 10-15 minuutin sijaan, eli Emil oli tänään perässävedettävää mallia! ;) Talutin myös takaisin tallille, sai ainakin rennot loppukäynnit. Maneesilla työskenneltiin 50 min eli liikuntaa tällä päivälle mukavat 1h 30min.

Maneesilla käveltiin vielä hetki ja sitten aloitettiin. Aloitin työskentelyn samaan tapaan kuin viime valmennuksessakin eli töltillä pääty-ympyröillä. Emil oli tosi mukava ratsastaa tänään, kuunteli hyvin, oli kevyt kädelle, taipui sekä pätkissä liikkui paremmassa muodossa töltissäkin. Alkuun töltti oli hieman passitahtista, mutta parani. Yritin kuvitella Marin muistuttamaan istunnastani ja satulaan kunnolla istumisesta ja se tepsi! =) Tosin ratsastuksen jälkeen kyllä selässä tunsi, että on tehnyt sekin töitä ja notkolla olemisen sijaan ollut suora.

Tölttien jälkeen tein vielä töitä hetken ravissa ja loppuun muutamat laukat. Oikeaan kierrokseen parempi, mutta ei vasenkaan mikään ihan toivoton ollut. Laukat nousi hyvin ja vasemmassa kierroksessa jäin hetkeksi pääty-ympyrälle jotta Emil keskittyi paremmin, eikä kaahottanut, vaan sai hyvän rytmin laukkaansa ja menikin ihan ok. Laukkojen jälkeen vielä pitkällä ohjalla reipasta ravia uraa pitkin ja sitten lopeteltiin. Maneesin pohja oli möyhitty ja olikin hieman raskaampi kuin yleensä kunnes jälleen tiivistyy. Kyllä tuli molemmille meille hiki, Emil saikin tallilla talliloimen yöksi päällensä jotta kuivuisi paremmin aamuun mennessä. Pääsi harjailujen jälkeen karsinaansa syömään kuppiruokaa ja itse aloitin iltatallin tekemisen, ihana ilta! =) Ihanaa oli kyllä päästä ratsastamaan jälleen kunnolla, ja eipä Emilkään näyttänyt yhtään pahakseen laittavan! =) Huomenna ajattelin suunnata Eemelin kanssa maneesille aamutallin jälkeen, pääsee liikkeelle valoisalla. Voi tätä olotilaa taas, mun pouni on vaan niin <3 <3 <3

torstai 2. tammikuuta 2014

Eilen ja tänään iltaratsastukset kentällä

Niin on Joulu ja Uusi Vuosi nyt taputeltu ja vuotta 2014 mennään, oikein ihanaa vuotta 2014 kaikille teille!! Emilkin sai joululoman, oma aika on mennyt lahjaostoksilla ja kyläilyissä, ja aikaisin alkaneet rakettipaukkeet eivät houkutelleet selkään nousemista enää ennen vuodenvaihdetta. Emil oli kuulemma ollut aivan kauhuissaan uudenvuoden aattoiltana, silmän valkuaiset olivat vaan vilkkuneet eivätkä rapsutuksetkaan olleet kuulemma kelvanneet karsinassa, sitä on siis todella pelottanut!! ;) mutta nyt on onneksi paukkeet ohi ja arkinen aherrus on jälleen alkanut. =)

Loma on tainnut tehdä meille kummallekin vain hyvää, Emil on ollut tosi kiva ratsastettava nyt eilen ja tänään ja itselläkin on hyvä fiilis selässä, näillä meiningeillä siis jatketaan! :) Ratsastin eilen ja tänään illalla Eemelin kentällä. Eilen käynnissä enimmäkseen töitä pääty-ympyröillä, taivuttelua sekä kokoomisia ja kumpaankin kierrokseen pätkät tölttiä. Eilinen ratsastus 40 min. Tänään viihdyttiin kentällä 50 min ja aika hujahti kuin siivillä. Tänään töitä vain käynnissä, taivutteluja pääty-ympyröillä sekä suoraan ratsastamista (mikä on hyvin hankalaa ;) ) ja hieman peruutuksia. Emil on pehmeä ja hyvä ratsastaa vaikka lomalta juuri palasikin, ei ole siis ainakaan huonoa tehnyt! Vasempaan kierrokseen yhä parempi, mutta oikeassa kierroksessakin menee ihan ok, ei jäkitä niskastaan sekä taipuu paremmin mitä ennen lomaa! :) Oikea kierros on yhä kuitenkin hankalampi ja tahtookin siinä lisätä vauhtia, jos en itse ole joka askeleella mukana. Olen pyrkinyt nyt myös keskittymään jälleen paljon omaan istuntaani eli notkoselän hävittämiseen sekä kunnolla istuinluiden päällä istumiseen satulassa. Vie aikaa korjata jotain mihin on tottunut, mutta ajan kanssa :) 

Näin meillä siis alkanut tämä vuosi, toivottavasti saadaan nauttia mukavasta vuodesta sekä pysyä molemmat terveinä ja hyvässä kunnossa! Loppuun vielä muutama kuva jouluaatolta sekä tältä aamulta, plussakelit senkun jatkuvat eikä lumesta ole tietoakaan, jokohan kohta saataisiin edes pakkasta?! :)

Olin viettämässä Joulua rakkaan ystäväni luona Helsingissä

Emil nokosilla jouluaattoaamuna aamuheinien jälkeen auringon noustessa, eipä ole kovin jouluinen maisema...

Viljo sai lahjaksi mm. jokavuotiseen tapaan kuuluvan solmuluun, isona tietenkin! =)

Emil ja Karla aamu-unilla tänään 2. päivä, nukkuvat tiuhaan...eli taisi Uusi Vuosi ottaa todella voimille!

mua siis niiiiiiiin väsyttää!